Maukasta musiikkia

Maistuuhan musiikki melkein suussakin, sielussa ainakin. Onko väliä, mitä kuuntelet? No on! Mahdollista on, että olen ikääntymässä hyvää vauhtia, koska terasseilla ja kaupoissa soiva kevyt iskelmä tai jokin rautalankateknoräppi karkoittaa minut nopeasti paikalta. Klassinen musiikki taas hiljentää kuuntelemaan.

Mies lähti Helsingissä hakemaan autoamme, joka oli parkkeerattu vähän turhan kauas. Sattumalta viereisen talon ulko-ovesta astui nainen, ja pakttiautoon vieressä nosti raskasta harppua mieshenkilö. Puhelias mieheni ei malttanut olla kommentoimatta ja sai kuulla, että nainen keikkailee ja soittaa päätyönään Suomen Kansallisoopperassa. Nainen kutsui illaksi konserttiin, mutta mehän olimme kotiin lähdössä.

Kotona mies otti yhteyttä sähkäpostitse oopperaan ja kysyi, onko soittajarivistössä harppua soittamassa sillä tietyllä kadulla asuva nainen? Olihan siellä, ja tätä kautta mies sai muusikon nimen ja osoitteen.  Mies lähetti osoitteeseen oman kantelelevynsä. Parin viikon päästä postilaatikosta löytyi mieluista postia. Kantelelevy oli liikuttanut ja ilahduttanut sieluun asti tuota hienoa taiteilijaa, jonka kaksi levyä mies puolestaan sai kuunneltavakseen. Etenkin toinen levyistä, "Introducing Laura Hynninen, harp", soi meillä paljon. Koskettavaa.

Miehen viimeinen saavutus on ennen parkinsonintaudin puhkeamista kanteleella soitettu "Syysiltana" ( Hannu Syrjälahti ). Levy soi itselläni työpaikan koneessa silloin kun tahdon rauhoittua ja odotella sieluani perille kiireisenä päivänä.

Viimeksi ajellessamme kuuntelimme soololevyä, joka on yhdistelmä akustista kitaraa ja komeaa ääntä. Levy on  Risto-Pekka Alhaisen  "Uskon ääni". Välillä itketti.