Laulu kosketti

Aika: Lokakuun 24. päivä noin klo 11.45.
Paikka: Seinäjoen seurakuntatalo, keittiön takana oleva kokoustila
Läsnä: Etelä-Pohjalaisten kirkkokuorojen alttoja

Harjoittelimme tosissamme neljän hienon laulun stemmaa. Kanttori Johanna Ojala-Haapala oli alussa virittänyt meidät, koko salintäyteisen kuorokansan, laulamaan rennosti, läsnäolevina, iloisina, "kuppi ylöspäin" ja silmissä valo. Näin laulu soisi puhtaammin ja olisi kuulijoistakin nautittavampaa.
Nyt olimme siis alttojen harjoituspaikassa ja kanttori Sirkku Ratuksen johdolla "hinkkasimme" alttostemmoja uudelleen ja uudelleen. Yksi lauluista oli Kaj-Erik Gustafssonin säveltämä ja Pekka Kivekkään sanoittama Communio.

Yhtäkkiä laulaessamme naisäänien duetto-osiota alkoi sisältäni nousta itku, pitelemätön, kuin syksyinen sadekuuro. Itkun vääjäämätön puhkeaminen oli puhdistavaa ja hoitavaa. Tietysti vähän hävetti, kun lähellä istuvat huomasivat, mutta suurempi tunne oli surun sekainen ilo!

Communio tarkoittaa Ehtoollista. Koko laulu on puhetta ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta ehtoollispöydässä. Olimme laulaneet sitä aikaisempina vuosina jo kymmeniä kertoja, eikä se koskaan ollut koskettanut minua tuolla tavalla. Mitä nyt tapahtui? Voin yhtään hurskastelematta sanoa, että Jumala kosketti minua.
Laulu on niin sanotusti läpisävelletty. Sanat jo ennen tuota kohtaa  olivat voimakkaat ja vahvat. Sävel ja sanat vaelsivat  särmikkäistä, kauhistuttavista Golgatan tapahtumista rauhoittavaan ja hoitavaan nykyhetkeen ehtoollispöydässä vuorotahtia. Keskiössä on Kristus, jonka pöydässä ihminen saa maistaa hänen kivun läpi kulkenutta läsnäoloaan.

Sanat juuri minua erityisesti koskettavassa kohdassa kuuluivat näin:

"Vihan nauloin kahlittuna häpeämme ristille 
   meidän kauhuamme huudat, autiutta sielumme,
   pettyneenä, kuolevana
   astut aivan vierelle."

Minut lävisti kipu siitä, minkälainen olen, minkälainen on ihmiskunta, miten autio ja tyhjä on sieluni, miten pettynyt Jumala oli ja on meihin, jotka emme osaa rakastaa. Ja silti - Hän astuu ehtoollis-pöydässä aivan vierelle. Eikä vain ehtoollispöydässä, vaan koko elämässä. Häntä eivät vihamme naulat estä rakastamasta, loputtomasti, uhritielle saakka.

Mies lupasi tutkia sävelten kulun tuossa kohdassa laulua, ja miettiä, miten sävelkulku siinä tukee sanoja. Varmasti hyvä sävellys ja sanoitus yhdessä voivat saada aikaan noin ihmeellisen, sydänjuuria värisyttävän terapeuttisen kokemuksen,
Oli nyt pakko jakaa tämä teille. Ehkä jollekin toisellekin jokin musiikki on yhtäkkiä porautunut syvälle ja aiheuttanut tunteen kohdatuksi tulemisesta, läsnäolosta. Kannatti lähteä laulamaan.
Olen kiitollinen ja melkein sanaton.

Törnävän kirkossa koimme aikaisemmin iloa Nummikorin
ryhmän kanssa esiintyessämme. Harjoituksissa vastapäisen
ikkunan lasimaalaus heijastui näin hienosti auringon laskiessa.

Lapin rauhaa Saariselän aamussa elokuussa

Tievan kappelin rauhaa. Alttarilla "Matkakumppani"-ikoni

Arki

Niin. Kenen arki? Jotenkin näinä päivinä pakolaistulvan, hallituksen leikkausten, oman perheen tapahtumien ja monien muiden ajatuksia herättäneiden virikkeiden kautta mieleen on noussut erilaisia arkia. Oma arki tuntuu merkittävältä ja hienolta kaikessa tavallisuudessaan.

Aamujugurtti, mustikoita ja mansikoita, kupillinen kuumaa, virkistävää kahvia.
Päivän Sana, päivän lehti, muutamia vaihdettuja ajatuksia miehen kanssa, kenties pientä kinaa, kenties lämmin halaus.
Järjestelyä, vähän siivousta, jääkaapin tarkastelua ostosaikeet mielessä.
Asiointia kylällä.
Vaatimaton, mutta riittävä lounas.
Lenkki auringonkultaamassa syksyisessä metsässä.
Päiväkahvi ja pikkuiset päiväunet.
Illan kuoroharjoitus.
Viikonlopun esiintymiseen valmentautumista.
Vähän huolta ja murhettakin sairauksista ja samalla paljon hyvää oloa ja läheisyyttä.

Tänään iloa esimerkiksi siitä, miten puhtaaksi petauspatjan suojus tuli pesulassa!

Illalla kotoista rauhaa. Molemmat puuhaavat harrastustensa parissa, minä usein koneella, mies myös koneellaan tai maalausharrastuksen parissa. Usein miehen tarjoilema iltatee, pyykinpesua, tiskikoneen meditoivaa hurinaa.
                                                               -

Anopin arki: pääasiassa makuuta palvelukodin vuoteessa. Päivän kohokohdat huoneeseen tuotu ruoka ja lääkkeiden jako. Kerran viikossa suihku.

Pakolaisen arki: loputon vaeltaminen parempaa tulevaisuutta kohti. Turvapaikan hakemuksen tekoa.
Outoja ihmisiä. Ikävä. Ilo perillepääsystä. Pelko vihamielisyyksistä. Monella ahdistavat muistot menneestä. Joillakin tieto palautuksesta omaan  maahan. Turhautumista ja pelkoa.

Vuokralla asuvan eläkeläisen arki. Suuri murhe siitä, miten selviän, kun asumistukea leikataan. Ei ole mitään, mistä voisi säästää. Edessä asiointi toimeentuloluukulla. Orastava häpeä. Kiukku.

Nuoren arkeen en osaa samaistua. Nuorten maailma on loitonnut niin kauas omastani. Helppoa sekään tuskin lienee. Mutta uskon, että nuoren elämä on mahdollisesta taloudellisesta niukkuudesta huolimatta kuitenkin luottavaista ja sinnikästä yrittämistä. On ystäviä, ehkä uusi rakkauden kohde ja tulevaisuus on edessä!

Työssäkäyvän arki: Paljon työtä, unettomuutta, tiukentuneita käytäntöjä, säästöjä, leikkauksia, työn menettämisen pelkoa. Lantin kääntöpuolella iloa työkavereista, työn kehittämisestä, onnistumisista, palkkapäivistä, suunnitelmia muutoksista, iloa ja huolta perheestä.  

Tarinaa voisi jatkaa loputtomasti. Vain jotain voin aavistaa tai tietää toisten arjesta. Jokaisen arki on kuitenkin viiteryhmienkin sisällä omanlaisensa. Mitään ei voi yleistää. Ja siksi kaikki kirjoittamani on vain sipaisua, ylimalkaista huitaisua asioihin, joista en oikeasti tiedä. Oman arkenikin kuvaus on vain harva kuultokudos, ehkä kaunisteltukin. Maailmassa on yhtä monta arkea kuin  ihmistäkin.

Joihinkin päiviin liittyy elämyksiä, jotka jättävät kokijaansa lähtemättömän jäljen. Eilen illalla ja yöllä  leimusi taivas kauttaaltaan revontulia. Näin oikein kunnolla revontulet ensimmäistä kertaa elämässäni. Olin palaamassa kävellen kotiin koripallo-ottelusta, jossa Kauhajoen Karhu niukasti voitti Helsingistä saapuneet "Seagall´sit" ja tunnelma oli siksi muutenkin hieno. Upea kokemus! Kuva revontulista on säilöttynä sisimpääni - kameralla en onnistunut.

Vanha runoni, jonka mies pelasti hukkaan joutumasta

Aamupalan jälkeen

Muratti, joka kesällä terassilla ponkaisi kasvuun

Rakkain ikonini

Arkijalat

Ensimmäinen pakkasaamu

Vähän parempi iltapala (avokado-fenkoli-tomaatti raakakakkuna)