Pääsiäisilo- taivaan kaikki hellyys minulle!

Lauloivatko linnut? – tuoksuivatko kukat?

                      Magdalan Maria

                             kulki aamuhämärässä puutarhahaudalle

            ja hämmästyi, pelästyi

sillä

mahdottoman iso kivi Jeesuksen haudan suulta

         oli poissa!

Maria kääntyi ja juoksi!

Hätä kiteytyi muutamaan hengästyneeseen sanaan:

         ”Ovat vieneet hänet pois …”

                              

           *

Jälkeenpäin Maria seisoi puutarhassa yksin, ja itki.

         Hän joka näki minut sellaisena kuin olen,

         hän joka antoi minulle  takaisin ihmisarvon,

              joka muutti elämäni laupeudellaan,

         hän jota sydämestäni rakastan

                                                          on poissa,

                                                      tapettu –

                                                rakas ruumiskin varastettu.

Tulivat enkelit ja selittivät.

Tuli mies joka kysyi: ”Miksi itket?”

Maria ei tunnistanut.  Järkytys oli liian suuri.

”Maria!”, sanoi  Jeesus kaikki taivaan hellyys äänessään.

Silloin Maria ymmärsi,

          ja ilo kuin suuri valoisa pilvi ympäröi hänet.

Hän juoksi jälleen.

          Hänellä oli kerrottavaa kaikille…

                                                        kaikille:

                      ”JEESUS ELÄÄ

Aika seis ja ovet säppiin!

Olisin niin halunnut pysäyttää ajan. Tai pistää ovet lukkoon. Mutta en voinut mitään. Rakkaat omaiset, joita niin harvoin näen, alkoivat päätöskahvin jälkeen tehdä lähtöä. Itse hoidin emännän tehtäviä kätellen suurta vierasjoukkoa.  Joku meni vaihtamaan vaatteita. Jotkut juttelivat keskenään. Joku oli hakemassa ylijäänyttä ruokaa keittiöltä, joku valitsi osanottokukkia mukaansa. Jotkut olivat jo lähteneet. Jonkun kanssa ehdittiin vaihtaa kuulumisia hitusen verran. Ja sitten: muutama minuutti ja sali oli tyhjä ja autio. Yli sata ihmistä käveli ulos ovesta ja autojono purkautui risteyksissä eri suuntiin.
Ystäviä ja serkkujakin olisi halunnut tavata pidempään. Hautajaiset olivat ohi - ja pian olimme mieheni kanssa taas kahdestaan. Eipä silti, samanlaiselta varmaan tuntui monesta muustakin, siis siltä, ettei kohtaamiseen jäänyt riittävästi aikaa.

 Olimmehan kuitenkin äidin Suuressa Juhlassa. Äiti oli keskipiste poissaolevanakin. Hänen muistonsa kirvoitti kielten kannat, ja muistot yhdistivät meitä kaikkia. Nyt kun vanhemmat ovat poissa, me olemme ihan itse vastuussa siitä, miten hoidamme erityisesti sisarussuhteita. Sisarukset ovat tärkeitä. Jokaisella on kuitenkin ajankäyttöä miettiessään etusijalla oma perheensä. Silti en halua yhteyksien katkeavan niin, että ainoa kohtauspaikka on surujuhla, jossa jätämme lopullisia jäähyväisiä. Parasta on kutsua kylään, sisaruksia ja myös ystäviä ja naapureita. "Osaanhan minä priorisoida aikani", sanoi viisas ystäväni muistotilaisuuteen saapuessaan, kun ilmaisin ilahtumiseni hänen läsnäolostaan. Hänen ainoa lapsenlapsensa oli käymässä - ja silti hän uhrasi  osan viikonlopustaan minun äitini hautajaisiin.

Vihreä mekko

Se tuntui ihanalta. Äidin kuoleman jälkeen olen kulkenut mustissa ja harmaissa vaatteissa yli kaksi viikkoa. Lauantaina olimme Kertun yksivuotissynttäreillä - ja sinne puin päälleni petrolin vihreän ohuen villamekon. Voi että se oli ihana. Aurinko paistoi täyden laidallisen valoa keittiön ikkunasta, ja sallin itseni nauttia siitä, että elämä on sittenkin elämistä varten. Minun ei tarvitse surra silloin kun ei siltä tunnu. Kevättuuli puhaltaa surureunaisia sadepilviä päälleni vielä aivan varmasti.
Ennen vanhaan suruvaatteissa taidettiin kulkea aina kuoleman jälkeen lähes vuosi. Sen täytyi olla joskus rankkaa.
No, tätä olotilaani olen miettinyt ja ystävien kanssa jakanutkin. On ikäänkuin soisin alavireisesti duurissa, tai  ylävireisesti mollissa. On hankala olla. Hautajaiset ovat tulossa, lumi sulaa, kevät puskee voimalla esiin. Silti on surua ja huolta - läheistenkin voinnista. Kuitenkin ilo pulppuilee pinnan alla. Olen itse tulppa, ilo ei virtaa vapaasti. Hetkellisesti kyllä. Vihreä mekko tuntui niin raikkaalta. Tunnustan; pyörähtelin peilin edessä ja ajattelin: "Aika kaunis!" Ja sitten se synttärisankari - muutaman tunnin aikana tuli meidän taloutemme digikameroihin tallennettua Kertusta 103 kuvaa. Seurasimme lumoutuneina horjuvia ensiaskeleita ja yhdyimme tuontuosta päivänsankarin nelihampaiseen hymyyn. Elämä. Olet kaunis.