Eilinen pyhäinpäivä oli kaunis ja koskettava. Kun aamulla katselin keittiön pöydän arkista vahakangasliinaa, ajatelin, että nyt ihan juhlan kunniaksi haluan levittää pöydälle kangasliinan. Löysin kaapista vanhan hapsullisen liinan ja levitin sen pöydälle. Liina on varmasti perintö edesmenneiltä sukupolvilta, ehkä isänpuolen suvusta. Se sopi pyhäinpäivän liinaksi hyvin.
Mies lakaisi vähän lattiaa. Minä sytyttelin tuikut myös ulos. Etsin myös hautakynttilät valmiiksi. Tai totesin, että se pussi, missä niitä oli ollut, on hukassa. Eli lähtiessämme hautausmaalle, kurvasimme sinne kukkakaupan kautta.
Ilkeä viima vaikeutti kynttilöiden sytyttämistä. Liekillä ja valolla on kyllä ihmeellinen vaikutus mieleen. Liekin elävä värinä ja valo hiljentävät levottoman. Hautausmaalla ei kenelläkään, ei elävillä eikä varsinkaan heillä, joita siellä käymme muistamassa, ole enää tätä arkista kiirettä vaivoina. Mekin miehen kanssa toisiimme tukeutuen viritimme molemmilla haudoilla kuuluville hennon virren kaipauksen ja ikävän äänilajeissa.
Kun istuimme taas nenäkkäin ruokapöydässä, muistelimme vanhempiamme. Yritimme pysytellä kaikessa hyvässä ja positiivisessa. Kiitimme heitä siitä, että he aikoinaan antoivat meille suojan ja hoivan. Kaikki ei ollut täydellistä, mutta omien elämänkokemustensa pohjalta he tekivät parhaansa.
Joskus on hyvä jättää kritiikki sikseen ja olla pelkästään kiitollinen. Kiitollinen mieli kantaa parempaa hedelmää. Ehkä sama toimii myös elävien kanssa. Ei aina tarvitse olla oikeassa ja kriittinen, vaan välillä voi yrittää nähdä läheisessään hyvää ja kaunista.
Eilisessä nojatuolikirkossa Matti Kuronen totesi että hänen saattosanoiksi sopisi tämä : "Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu". Missä me kerran heräämme?
Illalla lauloimme kirkossa: "Tuolla taivaan asunnoissa autuaissa Jumalan/ itku on ja murhe poissa, siellä ilo ainiaan./ Oi jos sinne minäkin murheen maasta pääsisin." Tätä toivon.
Kiitos Tuuli hyvistä ajatuksista.
VastaaPoistakiitos! Hyvä, jos sait jotain ajateltavaa, Unknown!
PoistaHei Tuuli, kiitos blogistasi! Minäkin suunnittelin kirjoittavani eilisestä aiheesta,mutta taitaa jäädä sikseen. Kuuntelin koko eilisillan radiosta hengellisen musiikin toivekonserttia. Tunpuoleisen, ikuiseen rauhaan, iloon ja murheista vapaaseen olotilaan tähtäävä musiikki tuntui nostavan hetkeksi aivan "taivaisiin."Tähänkö me kristityt todella uskomme tämän ongelmallisen ja lähes tuhon partaalla olevan maailman keskellä? Tänään jo aloin kysellä mielessäni onko sevain suurta utopiaa. "Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää voi meitä, Kaanaanmaahan kuljemme, kokeoita korpiteitä. Täällä täytyyy taivaltaa,taivaassa on isänmaa." Miten nykyihminen voi tällaiseen panna toivonsa? Ja kuitenkin tunnen mielihyvää ja ihmetystä, että heitä kuitenkin on ja itsekin haluaisin pitää tästä uskossta kiinni. Joillekin se tunttuu olevan ongelmatonta,lapsuuden usko kantaa, minulle ei niinkään. Minua ompastuttaa se, että olen koko elämäni elänyt keskellä ihmisen kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuuden kokemista. Olin aikonut tuoda blogissani muiston pikkusiskoni 70- luvun lopulla kokemasta kuolemasta oman aviomiehensä toimesta. Pikaistuksissa tehty surma on jäänyt jo jotenkin "unohduksiin", suvussa ei sitä juuri puhuta. Hanen kahdelle ojalleen on siitä jäänyt elänänkestävä kipu. Etsin Eilan kauniin rippikuvan ja asetin sen kehyksiin pöydälleni. Ihmettelin miksi en ole aikaisemmin pitänyt sitä esillä. Hän oli läheisin siskoni ja asui Lieksassa, joten menetin samalla sisarussuhteen, jota olisin tarvinnut.
VastaaPoistaKerroin Eilan tarinan tänään puhelimessa ensimmäistä kertaa pitkäaikaiselle ystävälleni täällä Lieksassa. Niin paljon kuin olemme asioista puhuneet, niin tästä ei. Johtuuko tällainen puhumattomuus häpeästä vai asian kipeydestä. Tästä lähtien E
ilan kuva tulee olemaan kodissani esillä.
NYT TULI TEKSTIN ASETTELUVIRHE, JOTA EN OSAA KORJATA, MUTTA JATKAN VIELÄ. Minulta on viime aikoina useita ystäviä, tärkeitä hengenheimolaisia, kuten Tuuli Hellekin. Enne oikeastaan olleet Tuulin kanssa enää vuosiin yhteyksissä, mutta hänen poislähtönsä heäätti silti jonkinlaista orpoudentunnetta. Ehkä hän nyt pääsee siellä tuonpuoleisessa esteettömästi toimittamaan asioita Tuulimaisella tavallaan. Voisimmeko tihentää yhteyksiä vaikka tällä blogilinjalla? Tämä taitaa näkyä kaikille lukijoillesi, mutta ei haittaa.
Terveisin Helvi.
Hei Helvi! Kyllä minä yritän uskoa, vaikka lapsenuskon olen kai menettänyt jo kokonaan. Silti siitä on jäljellä jokin perustava armon jälki, joka ei koskaan häviä. Aikuiseksi meidän on kasvaminen uskossakin, ja ihmeellistä kyllä, oman aikuisen uskonikin tärkein elementti on armo, anteeksiantamus. Aikuisena mietin enemmän tekoja ja sitä "Usko ilman tekoja on kuollut"-ajatuksia. Mielestäni kun rakkaus kuitenkin on enemmän tekoja kuin sanoja.
VastaaPoistaTuuli Helkky oli mullekin läheinen ihminen. Suren hänen poismenoaan. Tuntui hauskalta lukea ajatuksiasi Tuulista tuonpuoleisissa. Taivaan tuvilla on totisesti pistetty toimeksi, kun Tuuli on sinne saapunut.
Kanssasi on kiva olla yhteyksissä. Jatketaan yhteydenpitoa eli luetaan ja kommentoidaan toistemme blogeja. Hyvää yötä nyt!
Niin. Eilasta on vaikea kirjoittaa. Tunsin vain järkytystä lukiessani hänen kohtalostaan. Toivottavasti saat lämpöisen olon uudenlaisesta yhteydestä häneen kuvan kautta. Hän elää sydämessäsi. <3
Poista