Inkivääriä ja kohonnutta kuntoa

Elämäniloa ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa. Pieniä ihmeitä voi arjessa kohdata, kun suostuu kokeilemaan jotain uutta.
Me olemme nyt noin kolmen kuukauden ajan juoneet joka aamu vastapuristettua hedelmä- tai vihannesmehua. Joka kerta sekaan on puserrettu pieni palanen tuoretta inkivääriä.
Mieheni, jolle käveleminen ja liikkuminen on ollut hidasta ja hankalaa, on nyt vajaan kuukauden verran entisen puolen kilometrin lenkin sijaan innostuneesti taivaltanut päivittäin yli kolmen kilometrin lenkkejä. Kivut jaloista ovat hävinneet, ne ovat notkistuneet ja into kunnon kohentamiseen on suuri. Pari kertaa meidät on jo nähty keskustassa reppu selässä kirjasto- ja kauppa-asioilla.
En keksi mitään muuta syytä kuin inkiväärin, jonka nimeen monet ovat jo vannoneet vuosien ajan.

Tänään oli valtakunnallinen Parkinson-kävelypäivä. Me eteläpohjalaiset kävelimme Joupiskalla Seinäjoella. 1,8 km:n lenkki tuntui lyhyeltä. Mutta olipa upea, esteetön rata huonosti liikkuville. Siellä olisi selvinnyt vaikka pyörätuolilla. Reitin varrella oli runotauluja, laavu ja hiljentymiskappeli. Päätimme palata toisenkin kerran tuonne liikkumaan (ja syömään nuotiomakkaraa).
Parkinson-kävelyllä haluttiin kiinnittää ihmisten huomio tähän sairauteen. Se ei suinkaan ole elämän loppu, vaikka tuokin mukanaan monenlaista pientä vaivaa.

Ajattelen, että inkivääri- ja mehu"herätyksen" takana kulkee suurempi johdatus. Me olemme saaneet avun osaksemme oikeaan aikaan, niinkuin Raamattu lupaakin. Kannattaa pyytää - ja luottaa.

Inkivääriä ja omenoita :)

Näillekin tossuille on tullut käyttöä!

Kotimetsässä jälleen!

Peltosen linja-auto, Jyllinkosken sähkömuseo ja Parkinsonkerho

Kyllä en tykkää, kun linja-autovuorot ja muukin julkinen liikenne vain vähenee täällä pikkukeskuksissa. Haikeana(kin) muistelen kultaista 60-lukua, jolloin päivittäin kuljin koulussa ja muuallakin Peltosen, Keto-Seppälän, Rinta-Kannon ja Hautamäen linja-autoilla. Iltapäivällä, jos koulu loppui ennen kolmea, ehti Peltosen linkkariin. Se oli aina täpötäynnä. Käytävällä seisottiin suurinpiirtein nenä kiinni edessä seisovan niskassa. Aronkylässä rupesi jännittämään, ehdinkö tunkea itseni auton etuosaan ihmisvallin läpi, niin että pääsen kotipysäkillä autosta ulos. En koskaan jäänyt autoon, mutta pieni pelko oli seuralaisena kotimatkoilla.

Nyt kuulun aktiivijäsenenä Etelä-Pohjanmaan Parkinson-yhdistykseen miehen sairauden takia. Tämän syksyn ensimmäisessä kokoontumisessa teimme retken Jyllinkosken sähkömuseoon. Olipa se mielenkiintoista!

Sieltä löytyi myös pienoismalli Peltosen linja-autosta. Olin ikihyvilläni! Samoin turbiini, joka tehtaan alkaessa oli tuottanut sähkön koko Kurikan alueelle. Oppaamme sanoi, että tällä hetkellä sama määrä sähköä ei riittäisi edes yhden korttelin tarpeisiin. Totesi siinä, miten haavoittuvassa yhteiskunnassa elämme, kun kaikki toimii sähköllä. Aluksi sähköä tarvittiin oikeastaan vain valaisemiseen, totesi oppaamme.

Sitä komeaa koskea en nähnyt, mutta sillalla näkyi virta, josta vesivoimaa on varastoitu. Jotkut muualta tulleet totesivat: "On tässä hyvä kaato!" No, minusta ei kaato kylläkään kovin hyvältä näyttänyt.

"Aika aikaa kutakin." Elän elämäni iltapäivää. Osaisinpa tehdä jokaisesta päivästä superpäivän. Sehän on tietysti vain asennekysymys. "Luottamus sydämen, ilon kirkas lähde, Lahjoita, Jeesus, sydämen köyhyys."

Museorakennus

Ensimmäinen turbiini, jolla tehdas on tuottanut sähköä

Peltosen linja-auton pienoismalli

"Jyllinkosken hyvä kaato"

Eläkehakemus

Mitenkä tuo sana "eläke" kuulostaa niin ikävältä? Ehkä kukaan ei kiinnostu enää jutuistani, vaikka vasta nyt minulla on aikaa kehittyä, löytää uusia polkuja elämään. No, joka tapauksessa muutama päivä sitten jätin sähköisen (huom; eläköityvät osaavat käyttää nettiä!) eläkehakemuksen, kauniisti kerrottuna saadakseni marraskuun alusta työeläkettä. Askel kohti vanhuutta on otettu.

Ajattelinkin, että nyt bloggaan kaikesta siitä, mitä uutta voi kokea, kun (rakas) työ ei enää rasita.
Aamut ovat ainakin rauhallisia. Sen olen jo nyt lomalaisena oppinut, että ilman herätyskellon hälytystä on ihana herätä. Yritän varoa sitä, että Turun tuomiokirkon kello ei lyö kahtatoista lyöntiään ennenkuin olen sonnustautunut vaatteisiini. Lenkkeily miehen kanssa on ollut aktiivista.
Myös metsän satoa (en mainitse sitä erästä marjaa, josta olen kirjoittanut jo ihan liikaa) olen korjannut talteen. Kamera on ollut aktiivikäytössä. Kyläilty on ja vieraitakin on ollut ihanan paljon.

Myös runoryhmä pitää kiireisenä. Tänäänkin harjoittelimme Seinäjoella pidettävää "Runo tutuksi"- tapahtumaa varten. Esityksen tulee kestää puoli tuntia (!) ja tuomaristossa istuu kolme ihmistä, joista yksi saapuu Lausujien Liitosta. Tämän päivän harjoitus oli erikoislaatuinen. Harjoittelimme tänä vuonna 100-vuotta täyttävässä vanhassa talossa. Lopuksi talon isäntä tuli kertomaan, että kissa tuo aina saaliinsa näytille. "Tulkaa nyt katsomaan, kun itseltäni jäi nitrotkin toisten housujen taskuun." No, koko akkalauma pihalle. Kissa istui tuijottamassa nurmikkoa. Mutta kottikärryissä oli isännän saalis: yli 10-kiloinen hauki. Naapurin mies sen kävi todistettavasti punnitsemassa.

Yö saapuu. Maaliskukka vaikenee.

Opissa

Elsa Heiko  Bellablogeista oli eilen Suupohjan kiertueellaan kouluttamassa meitä. Monta uutta ja tärkeää asiaa tästä rakkaasta bloggaamisesta tuli välillä suu ihan ymmyrkäisenä opituksi. Enpä kerro siitä mitään, mutta ehkä joku huomaa. Tai sitten oppi on mennyt ulos ikkunasta harakoille noukittavaksi.

Päätin, etten enää mainitse sanaakaan mustikasta, mutta nyt on ihan pakko. Tänään en jaksanut kovin kauas kotoa, mutta päätin, että aamujugurtin sekaan poimin sen minkä löydän. Ja todellakin! Marjoja oli vähän: yksi tai kaksi yhdessä varvussa, joten oli otettava talteen jokainen marja joka silmään osui.

Kesän (syksyn?) eka käärme tuli nähdyksi. Melkein kosketin sitä, kun se sihahtaen teki nopean kierreliikkeen ja sai minut poistumaan paikalta hengittämättä ja nopeasti. Huiiii! Kuka käskee mennä kivikkoihin auringonpaisteella. En jäänyt kuvaamaan kaunotarta.

Sen sijaan hämähäkit olivat kutoneet kauniita verkkojaan varvustojen ylle.Niistä yritin saada kuvan.
Kotiin tultuani kuvasin saaliin. No joo. Mutta metsässä oli ihana vaeltaa puolitoista tuntia. Se ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa.

Hämähäkkien ansaverkkoja

Tässä kivikon alapuolella näin sihisevän kyyn