Hampaista

Olin kuskaamassa miestä hammaslääkäriin. Jäin odotustilaan istuskelemaan. Siinä sitten jostain syystä hampaat tulivat mieleen. Emmehän me tavallisesti ajattele hampaitamme. Me käytämme niitä. Aamulla ja illalla yritämme ajatella purukalustoamme sen verran, että puhdistamme niitä. Joku käyttää sähkötöntä harjaa, joku toinen sähköistä. Makuasia, tärkeää on se, että hampaat tulevat puhtaiksi.
Tosin silloin harvoin, kun pääsee kuulemaan hammashygieniasta asiantuntijan luennon, alkaa korvia ainakin hetken kuumottaa; päivittäisen harjauksen pitäisi kestää kaksi minuuttia putkeen, aamuin, illoin. Noh - ei siinä vielä kaikki. Hampaitten välit ovat erityiskohde. Joko hammaslangan tai erityisharjan pitäisi käväistä päivittäin hammasväleissä. Kohta joku varmaan keksii hammasmeditaation. Hampaita harjatessasi ja hammasvälejä rassatessasi voit hengitellä rauhassa ja puhaltaa pois tulevan/menneen päivän työt ja huolet. Keskity vain hampaisiisi. Ajattele niitä hellästi ja rakastavasti.

Silmäilin siinä odotustilassa olevaa kolmea julistetta, joista yhdestä nappasin oikein kuvan. Kaksi muuta vaikuttivat ikivanhoilta tyyliltääm, mutta itse asia oli ilmaistu lyhyesti ja ytimekkäästi - mutta melko syyllistävästi mielestäni. Tai sitten tunsin selkeän itsetutkistelun tarpeen sisuksissani.
Ensimmäinen julisti: "Hampaat on luotu kestämään koko ihmisiän." Mietin heti niitä kahta koloa suussani. Miksi niissä olleet hampaat eivät kestäneet koko ihmisikää? Toisen toki poisti jo lukioiässä ollessani silloinen kunnan hammaslääkäri vain siksi, että silloin helposti hampaita poistettiin. Miksiköhän? Toisen vei jatkuva ongelma ns.viisaudenhampaassa. Mutta mitäpä noita selittelemään. Lukuisia paikkoja on sijoitettu hampaisiini senkin jälkeen.

Toinen juliste varoitti kahdella sanalla: "Hampaasi näkyvät!" Niin. Oletteko ottaneet tämän huomioon? Kuvassa oli hieno, hymyilevä suu. Hampaat näkyivät todella.

Toisaalta tuollainen piiloviestintä hammaslääkärin vastaanottotilassa on aika hieno juttu. Se on parannuksen tekemisen paikka. Tänä iltana pysähdyn hartaudella surruttamaan hampaitani. Tällä viikolla yksi monimutkainen hampaani on särkenyt, ei siksi, että siinä olisi reikä, vann vanhuuttaan hammas on paljastanut kaulansa. Varmasti sekin on oma vika. Huoh. Onneksi apteekista löytyi hammastahna, jota ikeneen hieromalla säryn sai laantumaan. Kaikkea sitä kokee, kun vanhaksi pääsee.

Kolmas juliste oli selkeästi uudempaa vuosikertaa. Siinä jopa verrataan sosiaalisessa mediassa käytettyä aikaa siihen pikku hetkeen, mitä hampaat meiltä odottavat.

Kävelen ja kävelen

Kävelen mielelläni. Se on kivaa. Päivän aikana solmiutuneet ajatukset selviävät. Ainakin siltä tuntuu, kun raikas ilma on täynnä keuhkoja - tai siis keuhkot ovat täynnä raitista ilmaa ja verenkiertoon imeytynyt happi saa olon mukavan pirteäksi ja rentoutuneeksi.
Tänään keli oli hiukkasen lumipöperömäinen. Aurausenkelit eivät olleet ehtineet vielä ihan joka paikkaan. Olin liikkeellä valon ja pimeän välissä, hämärässä.

Tämän vuodenvaihteen aika on ollut merkillinen. Uni, tuo vanha ystävä, on välillä ollut kateissa. Onneksi vain välillä, sentään hyvin nukuttuja öitä on enemmän. Silti mietityttää edelleen tuo kehon ja mielen yhteistyö. Ja se, mitä eräs vyöhyketerapeutti sanoi: "Keho on lahjomaton. Se muistaa ja muistuttaa." Tai jotenkin noin se meni.
Kun voisi tavoittaa nyt ne, jotka ovat edelleen työelämässä ja kuormittavat itseään ylenmäärin. Sanoisin, älkää luulko olevanne korvaamattomia. Tehkää yksi asia rauhassa loppuun, mikäli vain mahdollista. "Festina lente!" niinkuin latinankirjassa luki, eli: "Kiiruhda hitaasti!" Jokaisella työpaikalla pitäisi olla keskellä päivää pakollinen parinkymmenen minuutin ulkoilutauko, jolloin kaikki, säällä kuin säällä, saisivat/ joutuisivat ulos kävelemään. Siinä pää selkiäisi ja happi virtaisi kehoon. Ei kahvikuppia vaan ulkolenkki voisi olla kirjoitettu taukohuoneen seinälle. 

On helppoa täältä heitellä neuvoja, mutta ei niin helppoa, ettei totta toinen puoli. Pidetään huolta omasta jaksamisesta. Tehdään kivoja asioita, muistetaan olla ulkona monta kertaa viikossa.
Sitten jaksamme olla inhimillisiä ja välittäviä myös oman perheemme keskellä. Toivottavasti.

 

Kaunista!

Lukio ja entinen Aninkoulu

Aninkujalla

Matkalla

Koulukeskuksen tienoilla

Kotiin!

Kotiovella