Tässä tuli heti huono omatunto siitä, etten ole päivittänyt tätä blogiani maaliskuun jälkeen. Monta kertaa olen miettinyt tämän kirjoittamisen mielekkyyttä. Onko minulla mitään sanottavaa? Miksi kirjoitan? Nytkin ulkona paistaa aurinko ja puutarha kutsuu.
Jalokärhämö, kevätkainokukka, kevätesikko, punainen leimukukka, purjosipuli, lehtiselleri ja lehtikaali, siinä kymmenen euron lottopotti, jonka hankin tänään. Tuotto meni yhteisvastuulle, joten lottopotti tuottaa pienen määrän hyvää jollekin ihmiselle. Ja minun hyväni kasvaa, kunhan istutetut taimet alkavat tuottaa satoa tai tehdä kukkaa. Joka vuosi puutarha on yhä tärkeämpi. Se on kauneudenkaipuun, käsillätekemisen ja ulkoilmasta nauttimisen symbioosi. Kun ei ole mahdollisuutta matkata ympäri maailmaa, on kotona olemisesta syytä oppia nauttimaan.
Yhdessä miehen kanssa on tänä keväänä jo kolmena päivänä taivallettu luontoon, metsän hiljaisuuteen. Termoskahvi, nuotiomakkara ja kotoinen leipä maistuvat metsän suojassa, kirkkaan taivaan alla. Käki kukkui kiihkossaan kymmeniä kertoja viimeksi laavulla istuessamme. No, emme me ihan niin monia vuosia elää halua kumpikaan, kuin käki runsaudenpuuskassaan antoi ymmärtää.
Mietin äsken pururatalenkilläni mitkä sitten ovat asioita, joita nyt arvostan ja haluan tehdä. Suljen ensin pois asiat, joita ainakin kesällä olen valmis vähentämään, jos en kokonaan ihan lopettamaan.
Facebook, telkkari ja kaikenlaiset pelit nyt ainakin ovat mielessäni. Ehkä sadepäivänä tallenteelta tai areenasta voi jotain ilokseen katsella.
Haluan olla ulkona, liikkua, laittaa hyvää (grilli)ruokaa, tavata ihmisiä, hoitaa puutarhaa, lukea, valokuvata ja kirjoittaa. Polvikivut ovat alkaneet muistuttaa elämän ja kehon kulumisesta. Sitä suuremmalla syyllä on aika tehdä sitä, mitä (vielä) voi ja haluaa. Tekee mieli myös virkata, mutta se onkin sitten toinen juttu. Elämähän on jatkokertomus.
 |
| Kauhanevalla |
 |
| Lintupilvi matka-aamuna |
 |
| Tämän päivän taimisaalis |
 |
| Niin. Amen. |
