Keväinen sillisalaatti

Viime viikolla sanoin ystävälleni Lauhalle, että kirjoittamisessa on vaikeinta sen aloittaminen. Nytkin olen  tuijottanut ruutua ja sillä olevaa "mukapaperia" pari minuuttia tyhjin katsein. Pää on täynnä kaikenlaista, mutta miten saada niistä jotain järkevää tähän. Ei muuta kun menoks! Pari viikkoako lienee siitä, kun otin valokuvan maansisästä työntyneistä saniaisista. Tänä keväänä on naurattanut niiden katseleminen. Ne ovat kuin "Ruokolahden eukot kirkonmäellä"- päät yhdessä juoruamassa tai jakamassa kokemuksiaan millaista niillä on talven aikana ollut siellä, missä ovat olleet.

Kohtaamiset ovat kyllä ihania, yleensä. Joskus, kun on vähän huonolla tuulella ja tukka on likainen, ei toivo tielleen kauppareissulla yhtään tuttua. Haluaa vain nopeasti ostaa leivän ja salaatit, jugurtit ja kalat tms. ja sitten äkkiä ovesta ulos. Autossa sitä sitten miettii, onko sillä todella väliä, kuinka hiukset ovat? Naisen mielestä on, ainakin tämän naisen. Jos hiukset ovat puhtaat ja jopa kammatut, on paljon mukavampi jäädä ostoskärryyn nojaillen juttelemaan vastaantulevien kanssa. Se on ulkoista, mutta se kertoo jotain sisäisestä. Onkohan muilla samanlaista? En minä kyllä muiden hiuksia katsele "sillä silmällä"...

Olen sitten hurahtanut tuoremehuihin, kotona puristettuihin. Ostin oikein uuden vekottimenkin keittiön pöydälle kahvinkeittimen viereen. Vihanneksista, juureksista ja hedelmistä saa kaikki vitamiinit ja kivennäisaineet, kun ne puristaa mehuksi ja juo heti. Ei tarvitse enää hyllyllistä vitaamiineja kaappiin. Sauvasekoittimella lisäksi valmistelen "smootheja" (en tiedä suomenkielistä sanaa, apua!). Toivottavasti tämä ei jää hörhellyksen innostukseksi, vaan todella jaksaisin syödä päivässä sen puoli kiloa hedelmää ja vihannesta, jota meille suositellaan. Yksi "smoothie"resepti on ollut meillä käytössä jo pitempään. Tällä tavalla myös mies kuin huomaamattaan saa syötyä (=juotua) sen pakollisen salaatin! Tässä resepti: Vettä astiaan, ruukullinen salaattia sekaan, sekoitetaan sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa aivan hienoksi. Tähän liemeen lisätään  hurrutellen pari desiä mustikoita ja yksi banaani. Voi että, on hyvää!



Ja tänään on helatorstai, suuri juhlapäivä. Kristus otettiin taivaaseen. Jäimme tänne maan päälle, mutta emme orvoiksi. Ympärillämme ja meissä puhaltaa Hengen Tuuli. Lauloimme juuri kuorossa: "Kun Hengen tuuli puhaltaa, niin toivottomuus katoaa. Hän meidät väylää oikeaa vie kohti kotisatamaa!"

Kiekkokisaa, virsivisaa ja Kesä!

Ulkona ilma on kuin linnunmaitoa. Aurinko hellii suomalaista. Vihdoinkin on lämmin. Töllöstä tulee silti jäätävää jääurheilua, joka kuumentaa ihanan leppoisan sunnuntai-illan tunnelmaa. Kuinka tässä käy? Miksi kiekko kilahtelee tolppaan eikä mene muutenkaan paljon ohi? Käyn välillä pesemässä puutarhakalusteita ja taas sisään tuijottamaan hypnoottisesti Mertarannan nopeilla sanakäänteillä säestämää pelimenoa. On tosiaan pyhäillan rauhaa!

Weisuu-Kolmikko ruokailun jälkeen valmiina kisaan.

Eilen olin itse keskellä kisatunnelmaa, en Minskissä, vaan Suomen Turussa, tuomiokirkossa. Kesä oli kauneimmillaan, kun neljätoista joukkuetta eri puolilta Suomea teki kirkkohistoriaa. Olimme Etelä-Pohjanmaan edustajina aikuisten kaikkien aikojen ensimmäisessä virsivisan finaalissa. Aijaijai kun oli hankalaa. Ja niin hyvin tai ikävästi kävi, että uljas joukkueemme oli neljänneksi paras. Putoaminen mitalisijoilta opetti oman kantapään kautta, miten neljäs sija on kurja. Vaikka kuinka leikkimieltä yritettiin kaivaa esiin, niin pitkään jossiteltiin kotimatkalla, että jos ja jos ja jos. Kysymykset olivat kinkkiset, mutta sitähän ne olivat kaikille (melko) tasapuolisesti.
Komeasti kaikui kuitenkin kiitollinen suvivirsi kirkon upeissa holveissa kisan päätökseksi. Pohjoispohjalaiset Haukiputaalta voittivat.


Miten kaunis maa meillä onkaan. Heräävä luonto, lintujen viserrystä  metsä tulvillaan. Tuon totesin juuri äsken pururadalla lähimetsikössä. Tiukka kävelylenkki purki vähän paineita pitemmältä ja lyhyemmältä aikaväliltä. Jääkiekko-ottelu hävittiin, mutta sen tuottama pettymys on vain pienen hetken mittainen. Nyt voin taas rauhassa jatkaa omaa elämääni, miettiä, mitä kaikkea se lähiaikoina tuo tullessaan. Ihan tärkeintä on saada puutarha ja veranta sellaiseen kuntoon, että kotonakin voi viettää iloisia ja mahdollisimman huolettomia päiviä oman perheen ja ystävien kanssa. Luonto itse tekee suurimman osan tästä työstä; kukkapenkissä kukkivat kohta tulppaanit, mininarsissit ovat puskeneet itsensä kukkaan jo, ja kielokin tunkee lukemattomin varsin kulleropenkin takaa esiin. Ja voiko olla mahdollista, että jostakin on puutarhaan ilmestynyt ruusu? Voiko? Ihan ruusunlehdiltä nuo näyttävät omaan silmään. On kesä.