Joulun jälkeen

Elämä on niin erilaista. Hyvin tuttu vanha aviopari elää kaksistaan. Mies on dementoitunut ja yli yhdeksänkymppinen vaimo hauras, mutta viisas. Kun kaatuilua ei olisi, hän kyllä vielä jaksaisi hoitaa miestään. Kyllä hän nytkin hoitaa, mutta tuntuu, että elämä turvatonta, kuin hauras naru, joka voi katketa pienestä vastoinkäymisestä. Eipä siinä ole jouluksi laitettu herkkuja. Syödään sitä, mitä kaupungin ruokapalvelu tuo tullessaan. Silti vaimo sanoo: " Mulla on ollut niin hyvä aviomies, että pidän kyllä hänestä huolta niin kauan kuin voin. Kyllä me tässä vielä pärjätään."

Joulu jotenkin vielä korostaa eriarvoisuutta. On niitäkin, joille joulu ei merkitse mitään, ei edes perinnettä tai juhla-aikaa. Ehkä heillä ja myöskään heidän lapsillaan ei ole mitään perinteitä. On vain samaa arkea kaikki, välillä lomaa koulusta ja työstä, mutta muuten mennään EVVK- asenteella.

Sitten on niitä, joilla on varaa ja terveyttä yllin kyllin. Voi lentää Saksaan jouluostoksille ja viettää joulua ylenpalttisena ruoka- ja juomajuhlana. Lahjoja annetaan ja saadaan laadulla - kalliita ja hienostuneita. Ehkä sydämessä elää pieni tietoisuus siitä, että tämä kaikki ei voi kestää loputtomasti.
Uutta vuotta juhlitaan kuitenkin siellä, missä on lunta. Nettitaidot ovat hanskassa ja matka nopeasti varattu.

Ehkä tämä kuulostaa jotenkin negatiiviselta tällainen puhe. Ehkä olen pettynyt, kun katselen elämää ympärilläni. Työni puolesta olen päässyt sisälle erilaisten ihmisten elämään ihan konkreettisesti. Voin vain vakuuttaa, että toisin kuin joulumedia ja markkinatalous toivovat, suuri joukko nuoria ja vanhoja, keski-ikäisiä, yksinäisiä ja perheellisiä, elää sairauksien, köyhyyden, väkivallan ja monenlaisten hankaluuksien keskellä.  Heille pieni lahjakortti tai hyväntekeväisyytenä saatu lahjapaketti lapselle tuo ilon kyyneleet silmiin. Tiukimman jouluhalauksen sain äidiltä, joka muiden vaikeuksiensa lisäksi oli saanut tiedon päässä olevasta kasvaimesta.

Itse kaaduin vesilätäkköön jouluaattona.Veden alla oli jäätä. Hameenhelmat märkinä ja kylki kivistäen lauloin muiden kuorolaisten mukana: "Tule rakkaus ihmisrintaan, tule lahjana joulun tään..." Siinäpä se tärkein. Rakkaus syntyy meihin. Mikään muu ei ole tärkeää. Armo. Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni.

  

Itsenäisyyspäivä

Tavallisen ihmísen juhlavatkin päivät ovat kovin inhimillisiä. Huolimatta siitä, että siniristilippu oli vedetty salkoon ja netistä olin lukenut suuren miehen Nelson Mandelan kuolleen, ensimmäinen työ oli raivata keittiön pöytä kaikesta turhasta. Miehen eräästä työpaikastaan saamat hopeakynttilänjalat kaivettiin pakkauksistaan ja niihin löytyi laatikon kätköistä kaksi valkoista kynttilää. Vaaleansiniselle liinalle katettiin lautaset ja normikaurapuuron sijasta keitin mannapuuroa (mm.siksi, että parasta ennen päivämäärä oli juuri ohitettu). Oli vaaleansinisen valkoista. Kaneli puuron päällä maan ruskeaa.

Juhlajumalanpalvelusta seurasimme suurkirkosta, jossa piispa Salmi puhui asiaa. Liian vähän vain oli maan johtoa paikalla, lienevätkö varmistaneet Tampereelle pääsyn ajoissa :) Mutta Eero Heinäluoma (mm.) veisasi ihan oikeasti eikä vain tuijottanut lattiaa tai virsikirjaa. Toivottavasti piispan puhe on netissä luettavissa.

Välillä piti käydä haukkaamassa raitista ilmaa lumen kuorittamassa maisemassa Kalkunmäen poluilla. Vilakka viima puhalsi, eikä yllättäen ketään muita lenkkeilijöitä näkynyt jalkaisin kulkemassa. Yleensä me emme ole siitä liikkuvaisemmasta päästä kansalaisia. Mutta hyvä me, tänään!

Ruokaa lämmitettiin ja tuunattiin. Mielessä olivat koko ajan Timo ja Hilkka Kuortti, ystävämme, joiden vuoksi istuimme presidentin juhlavastaanoton ajan tiiviisti sohvassa odottaen vilkutusta. Hilkka ja Timo tulivat sieltä hymyilevinä ja kauniina. Miksi selostajat eivät tienneet tässä kohdin nimiä? Pitää varmaan valittaa Jurvan kuntaan :)
Konsertti Tamperetalolta oli upea, mies toi nenäliinankin. Voihan Vesku Loirin "einoleinot"! Oli mies saanut äänensä takaisin. Ja sitten vielä Soile Isokoski itketti sotakuvauksien keskellä "Maan korvessa"-laululla. Kokonaisuus oli niin hieno! Mieluummin sitä seurasi kuin liian ahdasta tanssilattiaa. Kiitos, kiitos! Samalla juotiin jätski-kakkukahvit ja minä yritin koko ajan kirjoittaa tätä blogia. No yrittämiseksi se jäi. Nyt veteraanit ovat kahvilla ja voin rauhassa päätellä tämän päivän tunnelmia. Eletään ihmisiksi ja etsitään yhteyttä ja rakkautta enemmän kuin eroavaisuuksia ja eripuraa.