Uskallanko olla minä?

Kurkistus pianon sisäiseen olotilaan
 

Viime aikoina olen yrittänyt tutkistella tunteitani. Mikä tapahtuma, asia tai tarve on tunteeni takana? Olen siis opetellut tuntemaan itseäni paremmin. Otanpa  ajankohtaisen esimerkin. Mua on alkanut yhä enemmän facebookissa ärsyttää päivitykset: "Jos uskot Jeesukseen/ jos Jeesus on Sinulle rakkaampi kuin fb ... niin julkaise tämä seinälläsi." En ole julkaissut. En siksi, että jotenkin häpeisin uskoani, vaan siksi, että minua suututtaa hengellinen pakottaminen, jolla yritetään saada minut tekemään jotain sellaista, mikä ei itselleni tulisi mieleenkään. Olen yrittänyt olla provosoitumatta, mutta onneksi on oma blogi, jossa voin mielipiteeni kertoa.
   Luulen, että tuollaiset päivitykset ennemminkin karkoittavat Jumalan etsijöitä kuin vetävät puoleensa. Ainakaan omaan ilosanoman kertomisen tapaani eivät nuo keinot kuulu.

Yleensä olen pelännyt mielipiteeni sanomista ylläolevan kaltaisista tai muistakaan erityisesti uskoon liittyvistä kysymyksistä. Olen halunnut olla mieliksi vähän joka suuntaan. No nyt se tie on toivottavasti käyty loppuun. Elän jo myöhäistä keski-ikää ja on aika olla oma itsensä, tiedostaa mielipiteensä ja seistä niiden takana. On jollaín tavalla löydettävä rajansa ja oma sisin minuutensa. Pitää tietää, mitä tahtoo. Pitkä tie ja monet virheet ja vaiheet on pitänyt käydä tähän päästäkseen. Nyt yritän opetella olemaan uskollinen ensin omalle itselleni.  Hieman Tommi Hellsteniä muunnellen: "Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia oma (uskon)elämä".

Koska olen melko avoin ihminen, liiankin avoin, minua on helppo haavoittaa. Ehkä siinäkin on opeteltava uudet rajat. Mitä haluan itsestäni muille kertoa? Tämä blogi on kuitenkin ollut oiva väline puhua koskettavistakin asioista suoraan. Olen saanut paljon positiivista palautetta mm. siitä, että sanoitan jotain sellaista, minkä joku toinenkin on kokenut, mutta ei ole osannut sitä pukea sanoiksi.

Tuulikello helisee. Räntää sataa. Lähden kauppaan.