Alakulo

No on siinäkin sana- melkein pohojanmaan murtehella alakuolo. Vaikka juuri tänä aurinkoiseltakin ( lue: ei sada) näyttävänä aamuna se onkin itselleni totta, niin ei se kuitenkaan alkuperäinen olotila ihmiselle liene. Ison Kirjan mukaan ihminen aloitti elämäsä Paratiisissa. Ja tänne on päädytty. Keskelle ihmisten pahansuopuutta, välinpitämättömyyttä ja rahan ylivaltaa. Raha ja paha ilkkuvat teoillaan ja pieni ihminen kaipaa Hyvyyden voiman ihmeellistä suojaa. 
Kun paikkoja kolottaa ja uusi päivä tuntuu raskaalta aloittaa, mieli tahtoo väkisinkin painua alavireiseksi.
( Muisto viikonlopun ihanista vieraista sentään lämmittää vieläkin).

Tällaista alakuloa ei voi edes selittää. Se ei tule olemaan tämän päivän loppusaldo. Nyt vain koneisto ei tahdo käynnistyä iloiseen hyrinään, vaan moottori köhii ja kulku on vaivalloista. Ehkäpä yksi vaikuttava tekijä on pitkähkö flunssa, ehkä olen yskinyt itseni tyhjiin. Ehkä lenkkipolku ja raikas syysilma työpäivän jälkeen parantavat oloani. Joskin työpäivä päättyy tänään melkein yöllä.

Ennen työpaikalle siirtymistä pääsen vielä hierojan pöydälle. Siitä on hyvä mieli. Sekin ilahduttaa, että miehelle tarjottiin vanhasta talosta "ateljeehuone", johon taulut, sekä keskeneräiset, että valmiit, mahtuvat hyvin. Nytkin mies lähti lähes vihellellen maalaamaan.

Luojan luova työ jatkuu meissä. Ehkä kaipaan jonkin uuden alkamista itsessäni. Luovuuden purskahdusta, joka vie virran lailla minuakin iloa kohti. Sitä odotellessa päätän tähän. Kaikille alakuloisille toivotan toivoa.