Arki

Niin. Kenen arki? Jotenkin näinä päivinä pakolaistulvan, hallituksen leikkausten, oman perheen tapahtumien ja monien muiden ajatuksia herättäneiden virikkeiden kautta mieleen on noussut erilaisia arkia. Oma arki tuntuu merkittävältä ja hienolta kaikessa tavallisuudessaan.

Aamujugurtti, mustikoita ja mansikoita, kupillinen kuumaa, virkistävää kahvia.
Päivän Sana, päivän lehti, muutamia vaihdettuja ajatuksia miehen kanssa, kenties pientä kinaa, kenties lämmin halaus.
Järjestelyä, vähän siivousta, jääkaapin tarkastelua ostosaikeet mielessä.
Asiointia kylällä.
Vaatimaton, mutta riittävä lounas.
Lenkki auringonkultaamassa syksyisessä metsässä.
Päiväkahvi ja pikkuiset päiväunet.
Illan kuoroharjoitus.
Viikonlopun esiintymiseen valmentautumista.
Vähän huolta ja murhettakin sairauksista ja samalla paljon hyvää oloa ja läheisyyttä.

Tänään iloa esimerkiksi siitä, miten puhtaaksi petauspatjan suojus tuli pesulassa!

Illalla kotoista rauhaa. Molemmat puuhaavat harrastustensa parissa, minä usein koneella, mies myös koneellaan tai maalausharrastuksen parissa. Usein miehen tarjoilema iltatee, pyykinpesua, tiskikoneen meditoivaa hurinaa.
                                                               -

Anopin arki: pääasiassa makuuta palvelukodin vuoteessa. Päivän kohokohdat huoneeseen tuotu ruoka ja lääkkeiden jako. Kerran viikossa suihku.

Pakolaisen arki: loputon vaeltaminen parempaa tulevaisuutta kohti. Turvapaikan hakemuksen tekoa.
Outoja ihmisiä. Ikävä. Ilo perillepääsystä. Pelko vihamielisyyksistä. Monella ahdistavat muistot menneestä. Joillakin tieto palautuksesta omaan  maahan. Turhautumista ja pelkoa.

Vuokralla asuvan eläkeläisen arki. Suuri murhe siitä, miten selviän, kun asumistukea leikataan. Ei ole mitään, mistä voisi säästää. Edessä asiointi toimeentuloluukulla. Orastava häpeä. Kiukku.

Nuoren arkeen en osaa samaistua. Nuorten maailma on loitonnut niin kauas omastani. Helppoa sekään tuskin lienee. Mutta uskon, että nuoren elämä on mahdollisesta taloudellisesta niukkuudesta huolimatta kuitenkin luottavaista ja sinnikästä yrittämistä. On ystäviä, ehkä uusi rakkauden kohde ja tulevaisuus on edessä!

Työssäkäyvän arki: Paljon työtä, unettomuutta, tiukentuneita käytäntöjä, säästöjä, leikkauksia, työn menettämisen pelkoa. Lantin kääntöpuolella iloa työkavereista, työn kehittämisestä, onnistumisista, palkkapäivistä, suunnitelmia muutoksista, iloa ja huolta perheestä.  

Tarinaa voisi jatkaa loputtomasti. Vain jotain voin aavistaa tai tietää toisten arjesta. Jokaisen arki on kuitenkin viiteryhmienkin sisällä omanlaisensa. Mitään ei voi yleistää. Ja siksi kaikki kirjoittamani on vain sipaisua, ylimalkaista huitaisua asioihin, joista en oikeasti tiedä. Oman arkenikin kuvaus on vain harva kuultokudos, ehkä kaunisteltukin. Maailmassa on yhtä monta arkea kuin  ihmistäkin.

Joihinkin päiviin liittyy elämyksiä, jotka jättävät kokijaansa lähtemättömän jäljen. Eilen illalla ja yöllä  leimusi taivas kauttaaltaan revontulia. Näin oikein kunnolla revontulet ensimmäistä kertaa elämässäni. Olin palaamassa kävellen kotiin koripallo-ottelusta, jossa Kauhajoen Karhu niukasti voitti Helsingistä saapuneet "Seagall´sit" ja tunnelma oli siksi muutenkin hieno. Upea kokemus! Kuva revontulista on säilöttynä sisimpääni - kameralla en onnistunut.

Vanha runoni, jonka mies pelasti hukkaan joutumasta

Aamupalan jälkeen

Muratti, joka kesällä terassilla ponkaisi kasvuun

Rakkain ikonini

Arkijalat

Ensimmäinen pakkasaamu

Vähän parempi iltapala (avokado-fenkoli-tomaatti raakakakkuna)

Ahdistuksen lievittäjä - siivous!

Taidan olla niitä ihmisiä, jotka ahdistuvat helposti ympäröivän maailman epävakaasta ja nopeasti muuttuvasta menosta. Uutiset vaihtelevat, näkökannat muuttuvat, jokainen vastustaa kovaäänisesti jotain ja moni huutaa ja vihaa ihan avoimesti somessa ja muussa mediassa.
Minä ahdistun.
Siksipä olen viime viikon purkanut epämukavaa oloani siivoukseen. Se on kuin terapiaa. Kun panen omaa mikromaailmaani järjestykseen, kestän paremmin ulkoa tulevan kaaoksen. Kaaos on Suomessa ja etenkin maailmalla nyt niin suuri, että joulusiivot on meillä tehty jo lokakuun alkupuolella.

En ole vain siivonnut, vaan myös poistanut kaapeista niiihin aiemmin kerääntynyttä tavaraa. Muutoksen kourissa on ollut koko alakerta eli meillä keittiö, kylppäri ja makuuhuone. Jokainen kaappi on katsastettu. Netistä olen lukenut Marie Kondo- nimisestä japanilaisesta, joka väittää siivouksen tuovan selkeyttä myös ajatuksiin. Hänen ideansa löytyvät myös KonMari- tunnisteella verkosta.

Olin Kristiinankaupungissa harjoittelemassa. Siivosimme pienellä, mutta tehokkaalla naisporukalla vastaanottokeskukseen lahjoitettua tavaramäärää. Olisittepa nähneet ne lahjoitukset ja niiden määrän! Lajittelimme, kasasimme, viikkasimme, säkitimme, pinosimme, pussitimme ja nauroimmekin välillä. No, kotona kaikki oli sitten paljon helpompaa, koska tavaraa oli noin 1000 kertaa vähemmän kuitenkin.

Idea KonMarilla on se, että esim. kaikki vaatteet levitetään asunnon lattialle tai tasoille - siis ihan kaikki ja siitä sitten poimitaan ne, jotka tuovat iloa omistajalleen. Toisten perheenjäsenten vaatteisiin ei tietenkään voi koskea. No - eihän se meillä mennyt ihan niinkuin Japanissa, mutta aika hyvään vauhtiin pääsin. Kirpparille on siirtynyt paljon tavaraa, vaatteet ja astiat yms. tavarat alkavat olla paikoillaan ja hyllyille jäi osin vielä paljon tilaakin. Ihana olo siitä.

Tässä pieni kurkkaus järjestettyihin tavarahyllyihin. Jee!

Täysinäinen kaappi, mutta kettokirjat ja servetit ovat nyt helposti saatavissa

Puserokori

Siinä sivussa valmistuneet lapaset

Järjestämisen ohella kudoin valmiiksi lapaset ja kiillotin isän v.1938 lahjaksi saaman hopeisen kynttilänjalan ja isoäidin suloisen pienen hopeasokerikon :)

Kuulumisiin! Älkää hylätkö mun blogiani, vaikka olen ollut hidas kirjoitamaan. Sydämellä on syynsä, joita ei aina itsekään ymmärrä. Siivouksen iloa :) !

Kesäkuvia ja juttua nukkumisen ja kuulemisen tärkeydestä

Ensin - anteeksi kaikille lukijoilleni tästä toivottoman vähäisestä kirjoittelustani tänä kesänä.
Toivon, ettette hylkää blogiani. "Kaikella on aikansa auringon alla", niin, ehkä on ollut tärkeämpää keskittyä kaikkeen ympärillä tapahtuvaan kuin kommentoida sitä blogissa. Kun katselen kalenteriani taaksepäin, vilahtaa mennyt kesäkausi kuin filminauhana silmieni edessä. Olen elänyt rikkaasti. Olen matkannut yksin ja kaksin. Tämä on ollut kohtaamisten kesä.

 Olen nukkunut hyvin. Vihdoin tuntuu siltä, että nukun riittävästi. Loppukesästä olen malttanut mennä aiemmin nukkumaan. Ja kun aamulla on aikaisemmin ylhäällä, saa päivälle kunnollisen alun.
Tosin hyvin nukkumisen ajat liittyvät enemmän omaan kotiin kuin vieraisiin oloihin. Mutta tänä kesänä olen kyllä muuallakin nukkunut paremmin kuin ennen. Olisikohan työstä erkaantumisella osansa asiassa?
Puhun tästä nukkumisesta siksi, että minut paremmin tuntevat tietävät, miten huono nukkuja olen aikuiselämässäni ollut. Sain myös muutenkin huonoon nukkumiseeni uudenkin diagnoosin, joka tuli kyllä ihan "puun takaa": uniapnea! Työterveyslääkäri määräsi juuri ennen eläkettä minut nukkumaan unen laatua rekisteröivän härpäkkeen kanssa ja - vaikea uniapneahan sieltä sitten löytyi, En ollut uskoa korviani, joihin sain kuulolaitteet hyvin samoihin aikoihin. Niin, että kyllä sitten kuulin oikein. Uniapnea on siitä mukava sairaus, että nenä maskin alla hengittäen saa happea enemmän kuin ennen. Maskin kanssa nukkuu yleensä paremmin ja lisäksi voi koneesta tarkistaa, montako tuntia unta on tuhissut palloon.

No nyt tämä kesän referointi päätyikin hyvään uneen ja parempaan kuuloon- joskin molemmat osin apuvälineiden avulla. Jos joku ahdistuu avautumisestani, voin sanoa muita avautuneita lainaten: "Kerroin tämän vain, että siitä olisi apua vastaavassa tilanteessa kamppaileville." Ei avun vastaanottaminen ole mikään häpeä. Me emme ole täydellisiä.
Kesän kuvia sentään liitteksi, olkaa hyvät!

Yrttien kasvatusta Strömsössä

Kesäkuun taivasta kotimaisemissa

Tarkasti hoitamani hortensia kukki koko kesän :)

Juhannusaaton huumaa!

Tässä ollaan Strömsössä vielä. Kunpa kaikki aina olisi hyvin!

Tällä paikalla Orisbergissa Jean kosi Ainoa!

Konfirmaatiopäivänään Vilja antoi muille pienen näytteen rumpalin taidoistaan

Pieni kesävieras innostui sulkapallosta <3

Toscanassakin aurinko laskee kauniisti

...ja ruoka maistuu Lucignajossa...

Maisema... Italian Toscana!

"Pipopää" on taulun nimi. Miehellä oli taidenäyttely Teuvan Orrelassa Elolystien aikana

...ja siellä helisi myös kannel! 

Heinä-elokuun lempipaikkani oli metsä. Mustikat! Ihanat! 

Irjan ja Veikon saviklapikoti Livonsaaren yhteisökylässä alkaa olla valmis.

Mustikkametsää Laitasaaren illassa

Kurikan museon tuvassa on näin komiat räsymatot. Laulettiin parkkisporukalla
tässä salissa elokuussa

Tunturiretriitissä Saariselällä...kesän kohokohtia se!

Pyhänattasen huipulla oli myös autiotupa yöpaikaksi kulkijalle

Pyhiinvaeltajia Pyhänattasella

Mitä mä tierän Kurikasta?

Heli Laaksonen on meillä pitkäaikaiskylässä. Katselemme ilolla ohjelmaa "Helil kyläs." Siinä on sitten aito ihminen, ihana itsensä murteineen päivineen. Luen myös parhaillaan kirjastosta lainattua Helin kirjaa "Lähtisiks föli?" Nyt on ihan pakko ottaa Heliltä vähän ideanpoikasta ja kirjoittaa Pohojanmaan murtehella (kauhajokinen korostus) kirijootus

                  Mitä mä tierän Kurikasta?

Aikaasemmin Kurikka oli kauhajokiselle pikkuusen vähäpätöönen paikkakunta. Harmitti vain, että siitä tuli nopiampaa kaupunki ku Kauhajoesta. Nyt onki sitten pakko tarkistaa ennakkoajatteluansa Kurikasta ja kurikkalaasista eri toten.

Moon nimittäin viime vuosien kulues tutustunu aiva hienoohin kurikkalaasihin. Itte asias on joitaki ihimisiä joita iliman mä en oikeen tulis toimehen. Yks on hieroja-osteopaatti Tero, jonka luona saa erullisehen hintahan kruppinsa kuntohon, jos pilivormis - vai miksi sitä ny sanotahan- on juutuksis jollaki tapaa. Viimeksi niska alakoo taas kääntyä, kun Tero sitä vähä vängersi.

Sitte on Taide-Matti ja sen ihanainen liike siinä kirkkua vastapäätä. Parkkipaikkaki on hyvä, jos kirkon parkkipaikka on täys, kun kirkos on hieno konsertti ja autoja on joka paikas silloon ku me eheritähän paikalle. Matin liikkeestä mies löytää kaiken tarvittemansa tairetta luores. On se kiva nähärä toinen niin tytyvääsenä.
Ja siä asuu myös graafikko-Pentti Helenansa kans. Pentti on kiltisti vuosikausia kulukenu Kauhajoella opettamas grafiikan saloja kansalaasopistos. Mäki oon ollu sen oppilas. Hieno mies!

Niin ja kirkosta tuli mielehen yks kanttori, jonka nimi tarkoottaa samaa ku kesä. Seki on Kurikas töis ja viä naimisiski mun veljen kans. Ku sinne menöö kylähän, ei oo paineita ollenkaa. Saat olla sellaanen ku oot. Niiren kaharen poika on suloonen. Mä kelepaan jo leikkikaveriksiki.

Sitte Kurikas on sellaanen "Kärrymies". Se sijaattoo Tuiskulas ja siellä kokoonnutahan kerran kuukaures parkkisporukootten kans. Tuoski porukas on niin monta kurikkalaasta, jotta menneisyyres olis aiva hirvittäny. Mutta ehei,  ei enää. Kurikkalaaset on mukavia.

Ne on osannu hyöryntää jokia jotenki aiva erilailla asemakaavas ku me täällä Suupohojas. Voi ie. Aiva ottaa päähän tuo jokiasia. Kurikas on lenkkipoluut ja uimarannat ihan siinä keskustas. Niin on komiaa ja kivan näkööstä jotta kateuresta alan vihertää. Ku meillä Nummijärviki on niin kaukana, jotta ehtii tulla hiki uuresta, jos siä käylähtää uimas.

Sitte niiren vanhasta asemasta on tehty "Vanha asema". Hassua. Son ny ravintola ja kokoontumispaikka. Mäki pääsin sinne kerran naisten aamiaaselle puhumahan runoosta ja hilijaasuuresta. Kyll´oli hienua.

Niin- ja parasta Kurikas on se,jotta sillon niin mahtava naapuri: Kauhajoki <3

Läänintaiteelija Jenni Latva, Kurikasta kotoosi. Ja paikka on Karrymies.
Etelä-Pohojanmaan Parkinson-yhyristyksen jäsenet kuulolla!

Kurikkalaasia palelemas Kauhajoella Nummijärvellä. Ei niiren hymy hyyry!

Yhteestä taivasta!

Kesän pientä-suurta elämää

Ruusussa on kaksi nuppua. Lehdissä on monta reikää. Nuppuja oli kolme, mutta yksi on hävinnyt.
Se on ensimmäinen ruusuni, jonka olen omaan puutarhaan syksyllä istuttanut. Havujen peittämänä se talvehti hienosti - minun Lilyni. Nyt olin onnesta kippurassa, kun huomasin lehtivarsien latvaan ilmestyneet nuput. Joku ehkä tykkää niiden mausta. Ei taida auttaa kyltti: "Tämä ruusu ei ole ruokaa!", sillä se Joku ei taida osata lukea.

Ystävällinen Seppo teki minulle kehikon laudoista. Kehikon sisään ostin viisi säkillistä multaa ja kuusi litraa Kekkilän kanankakkaa. Nyt on multaan istutettu basilika, persilja, villirucola ja tammenlehväsalaatti. Vielä paljon salaatteja ja yrttejä mahtuu laatikkoon. Ensimmäistä kertaa tällaisen väsäsin. Idean sain kesävierailulla, jossa hyvin hoidetussa ystävien puutarhassa oli komea kehikkoyrttimaa täynnä salaatteja ja yrttejä. Saa nähdä, mitä tapahtuu? Onnistuuko kokeiluni?

Mansikoita tilasin tänään 10 kiloa. Kaupan rasiamansikoista olemme jo päässeet mansikan makuun. Edellämainittujen ystävien luona söimme myös ihanaa mansikkakerroskakkua! Ja mustikoiden kypsymistä odotellessa elää jo pelkästä ajatuksesta päästä metsään.

Järvivesissä uiminen on rajoittunut toistaiseksi yhteen ainokaiseen kertaan. Peurajärvi sijaitsee Karijoella. Kävin uimassa kolmantena tämän kesän hellepäivänä. Se oli ihanaa. Uin pitkään ja hartaasti. Vesi oli jotenkin pehmoista ja lämmintä viileydessään. Hellepäiviä ei ole sen koommin näkynyt. Onneksi sain nauttia viikosta Italian helteessä kesäkuun alussa. Mutta Suomen kesä on silti se oikea Kesä, vaikka vähän viileänäkin.

Mies osti minulle lahjaksi iki-ihanan uutuuskirjan Mari Mörön "Kukkasuutarin sielu". En oikeasti ole taitava puutarhassa, mutta haluan opetella lisää ja tuosta kirjasta voin nauttia kyllä ihan ilman paineita oman puutarhan suhteen,

Toinen kulttuurielämys oli eilinen "Hyvä Trion" konsertti Hämes-Havusessa. Vautsi mitä naisenergiaa, rentoa ja vapaata musisointia omalla äänellä, naurulla ja itkulla, keholla, jouhikolla, kanteleella, kontrabassolla, munharppenilla ja harmoonilla. Tuli sellainen suihkussa käyneen olo, Mieli puhdistui, ilo tarttui! Lisää tätäkin ehkä joskus.

Kiitos Luojalle kesän suloajasta.

Levyn kansi

Hyvä Trio

Kallisarvoiset ruusunnuput 

Joku on käynyt ruusuaterialla

Puiutarha-aurinko

Oliks tää petunia?

Ruukussa kasvamisen iloa

Yrtti- ja salaattitarhan avajaiset :)

Tiedätkö mitä tahdot?

Elämässä joutuu tekemään kompromisseja. Aina en saa, mitä haluan. Unelmat saattavat kaatua yht'äkkiseen täyspysähdykseen jonkin yllättävän asian edessä. Silti haluaisin kovasti aloittaa jokaisen päiväni miettimällä sen mahdollisuuksia. Ellen kulje kohti tavoitteitani päämäärätietoisesti, ajelehdin kuin lastu laineilla ajan aallokossa. Ehkä unelmani tai tavoitteeni ei koskaan toteudu. Arkailu tai pelko eivät juuri asian etenemistä auta.

 Jos haluat uudistaa puutarhasi, sinun on ryhdyttävä toimeen, otettava selvää maan laadusta, muokattava sitä, karsittava vanhaa. Ennen sitä tarvitset suunnitelman, jonka mukaan toimit. Menee ehkä enemmän kuin yksi kylvökausi, ennenkuin puutarhasi alkaa olla sen näköinen kuin ajattelit. Tyytyväisyytesi kuitenkin lisääntyy sitä mukaa, kun unelmasi muuttuu näkyväksi - vähitellen.

Erään ystäväni äidin hautajaisissa oli muistopöydällä kesken jäänyt kudin. Pitkästi oli jo kaunista resoria sukan varressa, taisi olla kantapääkin, mutta sitten oli tullut noutaja. Kudin kertoi lähtijän viimeisestä pienestä unelmasta: vielä minä jaksan kutoa lämpöisen lahjan lapsenlapselleni.

Usein tarvitsemme suunnitelmamme tai unelmamme toteuttajiksi myös toisia ihmisiä. Jos aikoisin kirjoittaa kirjan, tarvitsisin rauhaa ja paljon aikaa. Ehkä joutuisin matkustamaan ja tutkimaan kirjan aiheeeseen liittyviä taustoja. Tarvitsisin lähimpien ymmärrystä ja sopeutumiskykyä.

Unelmiaan ei voi toteuttaa itsekkäästi. Tulee aamuja, jolloin  minun on lähdettävä sairastavan omaisen tai ystävän avuksi. Jossakin joku odottaa, sanoo omatuntoni. Päiväni muotoutuu sen mukaisesti, mitä todella tahdon. Vai toteutuuko? Ainakin se on toiveeni.

Silti en saa olla niin  uhrautuva, että toisten tarpeet polkevat omat unelmani maan rakoon. En saa olla väärällä tavalla epäitsekäs. Jostakin kuulin hiljattain tällaisen mietteen: "Se työ, minkä pitää tulla tehdyksi, ansaitsee tulla tehdyksi hyvin!"
Kaikki todellinen tekeminen saa alkunsa hiljaisuudesta ja rauhasta. Kiireellä ja rauhattomuudella en saa aikaiseksi hyvää tulosta. Minä tiedän tämän ihan omasta kokemuksesta :)
Jos yritän esimerkiksi leipomisessa tai ruuanlaitossa selvitä kiireellä, jauhopussit kaatuilevat, mausteet unohtuvat tai kyynärpää töytäisee lattialle talon kauneimman maljakon. Tuloksena saattaa herkullisen uuniruuan sijaan olla hieman raaka ja mausteeton yritelmä.

"Haraka, haraka, haina baraka!", sanoo afrikkalainen sananlaskukin. Kiireellä ei ole siunausta! Siis minkä teetkin, tee rauhassa ja rakkaudella. Mutta ole aina tietoinen siitä, mitä haluat.

 Minä en halua elämäni valuvan hukkaan. Haluan jokaiseen  aamuun hiljaisuuden ja rukouksen  rauhan. Aina en halussani onnistu tai sen unohdan. Mutta kun sen muistan, päiväni saa uuden  hehkun.  Lähden liikkeelle pienin askelin, päivän kartta mielessäni, askelmerkit vähän sekaisin, mutta suunta oikea, juuri sillä hetkellä. Ja se hetki on ainoa, mikä minulla on..

Lähtöjä

Muutamia päiviä sitten maakuntalehdessä oli pieni kuolinilmoitus. Jo toisen kerran tämän kevään aikana säpsähdin kuoleman edessä. Ensiksi kuoli  lapsuuden kotikylän kauppias, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena. Hänen hymynsä ja persoonallinen olemuksensa jättivät jäljen hänen kanssaan eläneisiin. Erityisesti kaipaamaan jäi puoliso, hänkin jo pieneksi ja heikoksi käynyt ihminen. Leskeksi jääneen arki, ja jo pitkään heikenneet voimat olivat aiemmin lähes kokonaan kiinnittyneet miehestä huolehtimiseen. Yksin jääminen tuntuu kuihduttavan nopeasti. Poissa on iso pala elämää kun varsinkin viime aikoina mielekkyys  löytyi puolison hoidosta ja yhteisestä arjesta selviämisestä.

Oman lapsuusajan silloiset aktiivit aikuiset alkavat yksi toisensa jälkeen muuttaa pois tästä maailmasta. Pitkä elämän matka on takana. Oma sukupolveni taitaa olla seuraavana lähtölaiturilla. 
Tuohon" viimeiseen junaan" nousi myös alussa mainitsemani ystävä, sielunkumppani ja runoilija Irja Hiironniemi. Hän julkaisi monta teosta, esim. runokokoelmat: "Huuda minut kotiin", "Kädessä linnunlaulut", "Kävelyllä paratiisissa" ja "Lujinta maailmassa". Lisäksi peruskoulunopettajana toisen elämäntyönsä tehnyt Irja kirjoitti myös lastenkirjoja. Hänen sanoittamansa on myös virsi 241: "Herra, rakkaastani tunnen iloa..."
Minun tulee Irjaa ikävä. Vierailimme hänen kodissaan viime vuonna. Pitkään välillämme on ollut ystävyys, joka muotoutui lopuksi lähinnä korttien lähettämiseksi. Irja sairasti vakavasti, mutta jaksoi siitä huolimatta kirjoittaa korttiin muutaman paljon puhuvan rivin. Lisäksi hän leikkasi lehdistä kukkasten kuvia. lempikukkinaan eriväriset, hehkuvat tulppaanit,
Viimeinen kortti on päivätty 19.1 2015. "Miten sujuu ristin kantaminen? Näkyykö valoa matkalla? Onko toivo lohtuna? Onko ystäviä veisaamassa voimaa? Luon teihin rakkauden katseen."
Sitten hän puhuu taivaan ovelle astumisesta ja jatkaa: "Varmaan veisaamme silloin kiitosvirren Herralle."

Tällainen kortti ja sen jälkeen tieto sen kirjoittajan poismenosta saa elämisen tuntumaan tärkeältä. Hänen elämänsä on malliesimerkki siitä, miten loppuun saakka voi elää arvokasta ja kaikessa rujoudessaan täyteläistä elämää. Kaikkien henkinen terveys ei säily näin pitkälle, mutta jokaisen ihmisen elämä onkin isompi, kokonainen kuva. Tuo kuva täyttyy lapsuudesta, nuoruudesta, aikuisuudesta, työstä, ilosta, surusta ja riemusta. Monenlainen raihnaus ja sairaus kuuluvat kokonaiskuvaan, joillakin koko elämän ajan, joillakin silloin tällöin ja monilla elämän loppumetreillä. Kukaan ei saa jäädä tänne "tellukselle" hortoilemaan, vaan ikuisuusjuna poimii matkustajat silloin kun aika on kypsä.

Keväällä toistuu elämän kiertokulun salaisuus. Kuolleelta näyttänyt maa puhkeaa kukkaan. Lintujen liverrys hullaannuttaa, niinkuin auringon lämpökin. Ihana valo leviää kaikkialle. Kunpa osaisi elää elämänsä niin, että siitä jäisi muistoksi hyvä jälki sitten, kun on aika lähteä.