tiistai 21. heinäkuuta 2015

Mitä mä tierän Kurikasta?

Heli Laaksonen on meillä pitkäaikaiskylässä. Katselemme ilolla ohjelmaa "Helil kyläs." Siinä on sitten aito ihminen, ihana itsensä murteineen päivineen. Luen myös parhaillaan kirjastosta lainattua Helin kirjaa "Lähtisiks föli?" Nyt on ihan pakko ottaa Heliltä vähän ideanpoikasta ja kirjoittaa Pohojanmaan murtehella (kauhajokinen korostus) kirijootus

                  Mitä mä tierän Kurikasta?

Aikaasemmin Kurikka oli kauhajokiselle pikkuusen vähäpätöönen paikkakunta. Harmitti vain, että siitä tuli nopiampaa kaupunki ku Kauhajoesta. Nyt onki sitten pakko tarkistaa ennakkoajatteluansa Kurikasta ja kurikkalaasista eri toten.

Moon nimittäin viime vuosien kulues tutustunu aiva hienoohin kurikkalaasihin. Itte asias on joitaki ihimisiä joita iliman mä en oikeen tulis toimehen. Yks on hieroja-osteopaatti Tero, jonka luona saa erullisehen hintahan kruppinsa kuntohon, jos pilivormis - vai miksi sitä ny sanotahan- on juutuksis jollaki tapaa. Viimeksi niska alakoo taas kääntyä, kun Tero sitä vähä vängersi.

Sitte on Taide-Matti ja sen ihanainen liike siinä kirkkua vastapäätä. Parkkipaikkaki on hyvä, jos kirkon parkkipaikka on täys, kun kirkos on hieno konsertti ja autoja on joka paikas silloon ku me eheritähän paikalle. Matin liikkeestä mies löytää kaiken tarvittemansa tairetta luores. On se kiva nähärä toinen niin tytyvääsenä.
Ja siä asuu myös graafikko-Pentti Helenansa kans. Pentti on kiltisti vuosikausia kulukenu Kauhajoella opettamas grafiikan saloja kansalaasopistos. Mäki oon ollu sen oppilas. Hieno mies!

Niin ja kirkosta tuli mielehen yks kanttori, jonka nimi tarkoottaa samaa ku kesä. Seki on Kurikas töis ja viä naimisiski mun veljen kans. Ku sinne menöö kylähän, ei oo paineita ollenkaa. Saat olla sellaanen ku oot. Niiren kaharen poika on suloonen. Mä kelepaan jo leikkikaveriksiki.

Sitte Kurikas on sellaanen "Kärrymies". Se sijaattoo Tuiskulas ja siellä kokoonnutahan kerran kuukaures parkkisporukootten kans. Tuoski porukas on niin monta kurikkalaasta, jotta menneisyyres olis aiva hirvittäny. Mutta ehei,  ei enää. Kurikkalaaset on mukavia.

Ne on osannu hyöryntää jokia jotenki aiva erilailla asemakaavas ku me täällä Suupohojas. Voi ie. Aiva ottaa päähän tuo jokiasia. Kurikas on lenkkipoluut ja uimarannat ihan siinä keskustas. Niin on komiaa ja kivan näkööstä jotta kateuresta alan vihertää. Ku meillä Nummijärviki on niin kaukana, jotta ehtii tulla hiki uuresta, jos siä käylähtää uimas.


Sitte niiren vanhasta asemasta on tehty "Vanha asema". Hassua. Son ny ravintola ja kokoontumispaikka. Mäki pääsin sinne kerran naisten aamiaaselle puhumahan runoosta ja hilijaasuuresta. Kyll´oli hienua.

Niin- ja parasta Kurikas on se,jotta sillon niin mahtava naapuri: Kauhajoki <3


Läänintaiteelija Jenni Latva, Kurikasta kotoosi. Ja paikka on Karrymies.
Etelä-Pohojanmaan Parkinson-yhyristyksen jäsenet kuulolla!



Kurikkalaasia palelemas Kauhajoella Nummijärvellä. Ei niiren hymy hyyry!

Yhteestä taivasta!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kesän pientä-suurta elämää

Ruusussa on kaksi nuppua. Lehdissä on monta reikää. Nuppuja oli kolme, mutta yksi on hävinnyt.
Se on ensimmäinen ruusuni, jonka olen omaan puutarhaan syksyllä istuttanut. Havujen peittämänä se talvehti hienosti - minun Lilyni. Nyt olin onnesta kippurassa, kun huomasin lehtivarsien latvaan ilmestyneet nuput. Joku ehkä tykkää niiden mausta. Ei taida auttaa kyltti: "Tämä ruusu ei ole ruokaa!", sillä se Joku ei taida osata lukea.

Ystävällinen Seppo teki minulle kehikon laudoista. Kehikon sisään ostin viisi säkillistä multaa ja kuusi litraa Kekkilän kanankakkaa. Nyt on multaan istutettu basilika, persilja, villirucola ja tammenlehväsalaatti. Vielä paljon salaatteja ja yrttejä mahtuu laatikkoon. Ensimmäistä kertaa tällaisen väsäsin. Idean sain kesävierailulla, jossa hyvin hoidetussa ystävien puutarhassa oli komea kehikkoyrttimaa täynnä salaatteja ja yrttejä. Saa nähdä, mitä tapahtuu? Onnistuuko kokeiluni?

Mansikoita tilasin tänään 10 kiloa. Kaupan rasiamansikoista olemme jo päässeet mansikan makuun. Edellämainittujen ystävien luona söimme myös ihanaa mansikkakerroskakkua! Ja mustikoiden kypsymistä odotellessa elää jo pelkästä ajatuksesta päästä metsään.

Järvivesissä uiminen on rajoittunut toistaiseksi yhteen ainokaiseen kertaan. Peurajärvi sijaitsee Karijoella. Kävin uimassa kolmantena tämän kesän hellepäivänä. Se oli ihanaa. Uin pitkään ja hartaasti. Vesi oli jotenkin pehmoista ja lämmintä viileydessään. Hellepäiviä ei ole sen koommin näkynyt. Onneksi sain nauttia viikosta Italian helteessä kesäkuun alussa. Mutta Suomen kesä on silti se oikea Kesä, vaikka vähän viileänäkin.

Mies osti minulle lahjaksi iki-ihanan uutuuskirjan Mari Mörön "Kukkasuutarin sielu". En oikeasti ole taitava puutarhassa, mutta haluan opetella lisää ja tuosta kirjasta voin nauttia kyllä ihan ilman paineita oman puutarhan suhteen,

Toinen kulttuurielämys oli eilinen "Hyvä Trion" konsertti Hämes-Havusessa. Vautsi mitä naisenergiaa, rentoa ja vapaata musisointia omalla äänellä, naurulla ja itkulla, keholla, jouhikolla, kanteleella, kontrabassolla, munharppenilla ja harmoonilla. Tuli sellainen suihkussa käyneen olo, Mieli puhdistui, ilo tarttui! Lisää tätäkin ehkä joskus.

Kiitos Luojalle kesän suloajasta.



Levyn kansi



Hyvä Trio


Kallisarvoiset ruusunnuput 


Joku on käynyt ruusuaterialla

Puiutarha-aurinko


Oliks tää petunia?


Ruukussa kasvamisen iloa

Yrtti- ja salaattitarhan avajaiset :)

perjantai 29. toukokuuta 2015

Tiedätkö mitä tahdot?

Elämässä joutuu tekemään kompromisseja. Aina en saa, mitä haluan. Unelmat saattavat kaatua yht'äkkiseen täyspysähdykseen jonkin yllättävän asian edessä. Silti haluaisin kovasti aloittaa jokaisen päiväni miettimällä sen mahdollisuuksia. Ellen kulje kohti tavoitteitani päämäärätietoisesti, ajelehdin kuin lastu laineilla ajan aallokossa. Ehkä unelmani tai tavoitteeni ei koskaan toteudu. Arkailu tai pelko eivät juuri asian etenemistä auta.

 Jos haluat uudistaa puutarhasi, sinun on ryhdyttävä toimeen, otettava selvää maan laadusta, muokattava sitä, karsittava vanhaa. Ennen sitä tarvitset suunnitelman, jonka mukaan toimit. Menee ehkä enemmän kuin yksi kylvökausi, ennenkuin puutarhasi alkaa olla sen näköinen kuin ajattelit. Tyytyväisyytesi kuitenkin lisääntyy sitä mukaa, kun unelmasi muuttuu näkyväksi - vähitellen.

Erään ystäväni äidin hautajaisissa oli muistopöydällä kesken jäänyt kudin. Pitkästi oli jo kaunista resoria sukan varressa, taisi olla kantapääkin, mutta sitten oli tullut noutaja. Kudin kertoi lähtijän viimeisestä pienestä unelmasta: vielä minä jaksan kutoa lämpöisen lahjan lapsenlapselleni.

Usein tarvitsemme suunnitelmamme tai unelmamme toteuttajiksi myös toisia ihmisiä. Jos aikoisin kirjoittaa kirjan, tarvitsisin rauhaa ja paljon aikaa. Ehkä joutuisin matkustamaan ja tutkimaan kirjan aiheeeseen liittyviä taustoja. Tarvitsisin lähimpien ymmärrystä ja sopeutumiskykyä.

Unelmiaan ei voi toteuttaa itsekkäästi. Tulee aamuja, jolloin  minun on lähdettävä sairastavan omaisen tai ystävän avuksi. Jossakin joku odottaa, sanoo omatuntoni. Päiväni muotoutuu sen mukaisesti, mitä todella tahdon. Vai toteutuuko? Ainakin se on toiveeni.

Silti en saa olla niin  uhrautuva, että toisten tarpeet polkevat omat unelmani maan rakoon. En saa olla väärällä tavalla epäitsekäs. Jostakin kuulin hiljattain tällaisen mietteen: "Se työ, minkä pitää tulla tehdyksi, ansaitsee tulla tehdyksi hyvin!"
Kaikki todellinen tekeminen saa alkunsa hiljaisuudesta ja rauhasta. Kiireellä ja rauhattomuudella en saa aikaiseksi hyvää tulosta. Minä tiedän tämän ihan omasta kokemuksesta :)
Jos yritän esimerkiksi leipomisessa tai ruuanlaitossa selvitä kiireellä, jauhopussit kaatuilevat, mausteet unohtuvat tai kyynärpää töytäisee lattialle talon kauneimman maljakon. Tuloksena saattaa herkullisen uuniruuan sijaan olla hieman raaka ja mausteeton yritelmä.

"Haraka, haraka, haina baraka!", sanoo afrikkalainen sananlaskukin. Kiireellä ei ole siunausta! Siis minkä teetkin, tee rauhassa ja rakkaudella. Mutta ole aina tietoinen siitä, mitä haluat.

 Minä en halua elämäni valuvan hukkaan. Haluan jokaiseen  aamuun hiljaisuuden ja rukouksen  rauhan. Aina en halussani onnistu tai sen unohdan. Mutta kun sen muistan, päiväni saa uuden  hehkun.  Lähden liikkeelle pienin askelin, päivän kartta mielessäni, askelmerkit vähän sekaisin, mutta suunta oikea, juuri sillä hetkellä. Ja se hetki on ainoa, mikä minulla on..










torstai 7. toukokuuta 2015

Lähtöjä

Muutamia päiviä sitten maakuntalehdessä oli pieni kuolinilmoitus. Jo toisen kerran tämän kevään aikana säpsähdin kuoleman edessä. Ensiksi kuoli  lapsuuden kotikylän kauppias, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena. Hänen hymynsä ja persoonallinen olemuksensa jättivät jäljen hänen kanssaan eläneisiin. Erityisesti kaipaamaan jäi puoliso, hänkin jo pieneksi ja heikoksi käynyt ihminen. Leskeksi jääneen arki, ja jo pitkään heikenneet voimat olivat aiemmin lähes kokonaan kiinnittyneet miehestä huolehtimiseen. Yksin jääminen tuntuu kuihduttavan nopeasti. Poissa on iso pala elämää kun varsinkin viime aikoina mielekkyys  löytyi puolison hoidosta ja yhteisestä arjesta selviämisestä.

Oman lapsuusajan silloiset aktiivit aikuiset alkavat yksi toisensa jälkeen muuttaa pois tästä maailmasta. Pitkä elämän matka on takana. Oma sukupolveni taitaa olla seuraavana lähtölaiturilla. 

Tuohon" viimeiseen junaan" nousi myös alussa mainitsemani ystävä, sielunkumppani ja runoilija Irja Hiironniemi. Hän
 julkaisi monta teosta, esim. runokokoelmat: "Huuda minut kotiin", "Kädessä linnunlaulut", "Kävelyllä paratiisissa" ja "Lujinta maailmassa". Lisäksi peruskoulunopettajana toisen elämäntyönsä tehnyt Irja kirjoitti myös lastenkirjoja. Hänen sanoittamansa on myös virsi 241: "Herra, rakkaastani tunnen iloa..."
Minun tulee Irjaa ikävä. Vierailimme hänen kodissaan viime vuonna. Pitkään välillämme on ollut ystävyys, joka muotoutui lopuksi lähinnä korttien lähettämiseksi. Irja sairasti vakavasti, mutta jaksoi siitä huolimatta kirjoittaa korttiin muutaman paljon puhuvan rivin. Lisäksi hän leikkasi lehdistä kukkasten kuvia. lempikukkinaan eriväriset, hehkuvat tulppaanit,
Viimeinen kortti on päivätty 19.1 2015. "Miten sujuu ristin kantaminen? Näkyykö valoa matkalla? Onko toivo lohtuna? Onko ystäviä veisaamassa voimaa? Luon teihin rakkauden katseen."
Sitten hän puhuu taivaan ovelle astumisesta ja jatkaa: "Varmaan veisaamme silloin kiitosvirren Herralle."

Tällainen kortti ja sen jälkeen tieto sen kirjoittajan poismenosta saa elämisen tuntumaan tärkeältä. Hänen elämänsä on malliesimerkki siitä, miten loppuun saakka voi elää arvokasta ja kaikessa rujoudessaan täyteläistä elämää. Kaikkien henkinen terveys ei säily näin pitkälle, mutta jokaisen ihmisen elämä onkin isompi, kokonainen kuva. Tuo kuva täyttyy lapsuudesta, nuoruudesta, aikuisuudesta, työstä, ilosta, surusta ja riemusta. Monenlainen raihnaus ja sairaus kuuluvat kokonaiskuvaan, joillakin koko elämän ajan, joillakin silloin tällöin ja monilla elämän loppumetreillä. Kukaan ei saa jäädä tänne "tellukselle" hortoilemaan, vaan ikuisuusjuna poimii matkustajat silloin kun aika on kypsä.

Keväällä toistuu elämän kiertokulun salaisuus. Kuolleelta näyttänyt maa puhkeaa kukkaan. Lintujen liverrys hullaannuttaa, niinkuin auringon lämpökin. Ihana valo leviää kaikkialle. Kunpa osaisi elää elämänsä niin, että siitä jäisi muistoksi hyvä jälki sitten, kun on aika lähteä.














sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kuusi

Itsenäisen Suomen syntymäjuhlaa vietetään kuudes päivä. Ystäväni syntymäpäivä on kuudes päivä. Oma syntymäpäiväni on kuudes päivä. Kuusi on merkittävä luku.

"Oi kuusipuu, oi kuusipuu ja lehväs uskolliset..." Niin. Kuusi. Tänä keväänä se on ollut uhanalainen laji täällä Kalkunmäen alueella. Metsäkoneet ovat puskeneet itsensä takapihojamme väistellen tarkoituksenaan kaataa kuuset - ja paljon on kaatunutkin.

Kun eräänä kevättalven päivänä olohuoneen ikkunasta näkyi iso, valtavan iso, metsäkone, hätäännyimme. Olimme toki nähneet kulkiessamme, että asuinalueellamme oli valtavia tukkipinoja vähän joka puolella. Myös surullisen näköisiä korkeita kantoja törrötteli polkujen vierellä seuranaan sotkuinen vyyhti kuusenoksia, risuja ja muuta roskaa. Mutta että meidänkin kuuset! Vetäisin takin päälle ja lähdin tuohtuneena takapihalle. Ääni väristen kysyin: "Kenen käskystä te olette kaatamassa kuusia?"  Metsämiehet kapusivat alas koneesta ja soittivat pomonsa paikalle: " Kaupunkihan tämän on päättänyt ja annettua työtähän me vain tässä teemme." Juttelimme niitä näitä kunnes pomo saapui pari vuotta sitten pidetyn yhtiökokouksen pöytäkirja kädessään. Kun kysyin, miksi kuusia kaadetaan, sain vastauksen: "Kuusten juuret ovat niin pinnassa, että ne kaatuvat helposti ja sitä paitsi joissakin niistä on tyvilahoa. Kuusiin sitä tulee helposti. Tuokin puu tuossa on ihan laho sisältä." Ihmettelin, miksi terveetkin puut kaadetaan. "No, niistä ei päällepäin näy, onko niissä tyvilahoa ja- sitäpaitsi- te olette yhtiökokouksessa päättäneet, että tästä tulee harventaa puustoa." Pyysin saada nähdä paperin. Toden totta, olinhan siellä istunut minäkin. Muistin selvästi tuon kokouksen, jossa lähinaapurimme ja me sanoimme jyrkän "ein" ja niinpä paperissa seisoikin aivan selvin kirjaimin, että puita saa varjostuksen takia kaataa asuntojen 5 - 8 kohdalta. Totesin: "Te olette nyt asuntojen 1 - 4  kohdalla." Vastaus oli keinotekoinen`: "Se olisi kyllä pitänyt mainita sitten erikseen, ettei tästä saa kaataa." Toivottavasti en käyttäytynyt kovin huonosti kun oikein korotin ääntäni:"Jos siinä on mainittu ne asunnot, joiden kohdalta toivotaan puiden harvennusta niin eikö siitä (tyhmempikin) - (tuota sanaa en sanonut ääneen) - ymmärrä, että toisen talon kohdalta puut jätetään rauhaan!" Olin niin pahalla tuulella, että teki mieli sanoa jotakin latvalahoista ihmisistä, joiden kuitenkin annetaan pysyä pystyssä, mutta onneksi hillitsin älyttömät ajatukseni (vaivoin). Tarina päättyi onnellisesti.
Meidän talomme kohdalla on pystyssä noin viisi tai kuusi kuusta, muualla lähistöllä ei yhtäkään!

Sibelius on säveltänyt aivan upean pikkuisen pianoteoksen "Kuusi". Näin eduskuntavaalipäivänä voisi vaikka kuunnella Sibeliusta. Toivon, että kansamme on tänään äänestänyt eduskuntaan rohkeita ja järkeviä kansanedustajia. En kyllä yhtään kadehdi heitä, jotka tänään hymyilevät voittajan hymyä sillä päätökset, joita he joutuvat tekemään, ovat vain vaikeita tai vielä vaikeampia.







"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto"




maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen


Viimeksi kirjoitin pitkäperjantaista. Nyt on toinen pääsiäispäivä. Uutisista ja median tilastoista voi lukea, että vain alle puolet maamme kristityistä uskoo kaikkeen siihen, mitä Raamattu Jeesuksesta sanoo.
Mitä seuraa, jos tunnustan itse olevani Ylösnousseen seuraaja? Monissa maissa se tietää kuolemaa, mutta meillä ei.

Ylösnousseen seuraajana kuljen radikaalin, köyhien ja maahanlyötyjen ihmisten seurassa viihtyneen Jeesuksen jalanjäljissä. Jeesus ei ollut mielestäni koskaan hurmioitunut hihhuli, vaan jalat tukevasti maan pinnalla kulkeva ihminen - ja  Jumala. Erityisesti pääsiäinen tuo Hänen jumalallisuutensa ilmiselväksi. Hän murtautuu läpi kuoleman - ja antaa näin koko luomakunnalle toivon ja tulevaisuuden. Hän on kuin voikukka, joka tutuiksi tulleissa valokuvissa tunkee ilmoille asfaltin pienenpienestä murtumasta. Voikukka, hyljeksitty, mutta kaunis, rohkea ja sitkeäjuurinen. Jeesuksen puheet ja ihmeelliset teot eivät olleetkaan silmänkääntötemppuja, vaan Rakkaus itse voitti Kiusaajan, paransi, huolehti, helli, ruokki ja opetti.

Jeesuksessa on vetovoimaa. Me kristityt vain helposti pilaamme todellisen Jeesuksen kuvan. Meitä on niin monessa erilaisessa lokerossa, että ihan hirvittää. Nytkin yksi Luojan luoma on perustanut oman kirkkokunnan kokemansa ihmeen seurauksena. Kirkkoja syntyy kuin sieniä sateella ja samaan aikaan perinteisestä Suomen suurimmasta kirkkokunnasta eroaa väkeä milloin mistäkin syystä. Aidan toisella puolella ruoho näyttää vihreämmältä ja vesi raikkaammalta.

Minun Jeesukseni on avarasydäminen. Hän sietää erilaisuutta ja hyväksyy seuraansa sellaisenkin, joka ei täytä normimittoja. Eikä vain hyväksy, vaan rakastaa inhimillisesti ja jumalallisesti. Hän vihaa vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, ulkokultaisuutta ja tekopyhyyttä. Niin - pahuutta kaikissa sen ilmenemismuodoissa.  Hän rakastaa lapsia ja lapsenmielisiä. Hän ei ole tosikko, mutta Hän itkee nähdessään pienen ihmisen hädän ja kärsimyksen.
Hän rakastaa kaikkia kansakuntia ja kaikenlaisiin kirkkokuntiin kuuluvia tai kuulumattomia.  Minun asiani ei ole arvioida Hänen rakkautensa kohteita ja määrää.  Hän näkee ihmisen sisimpään.

Pääsiäisyön messussa ilo valtasi koko olemukseni. Epäuskon hetkinäkin tiedän, että itse haluan seurata Jeesusta. Haluan, vaikka se joskus olisi vain tuskaista haparointia eteenpäin pilkkopimeässä epäuskon yössä.

"Aurinkomme ylösnousi..."






"Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus.
Anna elämälle suunta ja tarkoitus".

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kolmekymmentä hopeista rahaa

Maailma on niin täynnä rahalla maksettua vääryyttä, että sitä on paha ja inhottava ajatella. Täällä Suomessakin monen arvo ainakin työelämässä mitataan rahassa. Yleensä huonoimman palkan saavat ne, jotka tekevät raskasta ja likaista työtä. Edelleen myös naisten ansaitsema palkka eriyisesti sosiaali-ja terveysalalla on pieni verrattuna työn laatuun ja merkittävyyteen. Omaishoitajat hoivaavat omiaan täyden vuorokauden. Vastaava hoito laitoksessa maksaisi moninkertaisesti verrattuna siihen taskurahaan, minkä omaishoitajat saavat, jos saavat. He tosin eivät mittaa työtään rahassa, vaan uupuvat rakkaansa hoidossa ihan vapaaehtoisesti.

Käväisin lenkillä ja mietin näitä synkkiä ajatuksia edelleen. Oletko joskus ollut iloinen saadessasi kolme paitaa kympillä? Olet varmaan tietoinen, että osa noista paidoista ja muistakin kehittyvissä maissa tehdyistä vaatteista on halpoja siksi, että ne ovat periaatteessa ilmaiseksi teetetty lapsilla täysin  epäinhimillisissä oloissa. Me olemme tietämättämmekin syyllisiä sortamiseen ja syrjintään. Kuulumme siihen maailman vähemmistöön, joka elää enemmistön kustannuksella tyytyväisinä ja onnellisina elintasostamme nautiskellen.

Viime aikojen synkkä uutinen lentokoneturmasta kertoo myös ihmishengen halvasta hinnasta. Yhden ihmispolon raskas päähänpisto maksoi sadan viidenkymmenen ihmisen hengen.
Myös toisinajattelijoiden ja diktatuureja vastaan nousevien henki ei maksa paljon mitään. Ihmishengen hinta on halpa sielläkin, missä "väärän" uskon perusteella oikeutetaan massamurhia ja kidutusta

Tänään muistamme toisinajattelijaa, Jeesusta. Vähän ennen kuolemaansa hän joutui raivon valtaan nähdessään jälleen kerran rahanvaihtajia temppelissä. Hän teki nuoranpätkistä ruoskan, kaatoi rahanvaihtajien ja uhrieläimiä myyvien pöydät. Rukouksen huoneesta oli tehty kauppapaikka ja se koski Jeesuksen sydämeen.

                                                                  *

Eilen illalla kirkossa  mustiin riisutun alttarin päälle jäi palamaan vain Kristuksen kynttilän heikosti väräjävä liekki. Tänään sekin sammutetaan. Viaton, kuviakumartamaton hyväntekijä, totuudenpuhuja ja syntisten ystävä kuolee. Hänen hintnsaa oli kolmekymmentä hopearahaa.

Hänen tapaksessaan kuolemalla ei ollut viimeistä sanaa, ei sittenkään, vaikka kaikki merkit viittasivat epätoivoon ja katkeraan pettymykseen.