Kääntymisestä

Palaan edelliseen juttuuni elämän kakusta. Nuo asiat Oulun päiviltä eivät jätä mieltäni rauhaan. Ja silti tuntuu, että juuri niissä asioissa, joita pohdin, on löydettävissä rauhaa jokaiseen päivään. Nyt joku ajattelee, että taitaa tulla käännytyspuhe. No jaa - kuka sen tietää :)
 Se Rooman yhteisön edustaja puhui kääntymisen ensimmäisestä edellytyksestä. Kukaan ei voi tietää, miten elämä sitten jatkuu. Se edellytys on Näkeminen. Ja sitten palaammekin tuttuun kertomukseen Laupiaasta samarialaisesta. Ne kaksi, pappi ja "suntio", jotka kulkivat ryöstetyn, haavoitetun miehen ohitse, olivat laatineet päivälleen suunnitelman. Tulee ehtiä sinne ja sinne, ei ole mahdollista pysähtyä. He eivät olleet ollenkaan pahoja ihmisiä, tällä kertaa he vain olivat omien suunnitelmiensa pauloissa.
   Kolmas mies, väheksytty muukalainen, näki. Hän näki tuon pahoinvoivan miehen tien varressa. Hän näki ja hänet valtasi sääli. Hän muutti päiväsuunnitelmansa ja pysähtyi, antoi ensiavun ja vei pahoinpidellyn hoitoon. Hän tuhlasi omaa aikaansa ja rahaansa. Lisäksi hän lupasi palata takaisin ja maksaa lisää, jos on tarpeen.
Hänen elämänsä ehkä muuttui. Hän kääntyi. Kahden ensimmäisen elämä jatkui samanlaisena. 
Sitten se toinen tarina. Maria ja Martta. Nyt Jeesuksen silmissä paremman osan valitsee se, joka pysähtyy ja kuuntelee, mitä Jeesuksella on sanottavaa. Hän on valinnut hyvän osan.
      Niinpä tämän St. Edigion yhteisön jäsenillä on mahdollisuus joka ilta pysähtyä "kuuntelemaan" kirkkoon ja jatkaa kaduille ja omaan elämäänsä "näkemään".  Kysymys on rakastamisesta. Kuka tahansa kykenee siihen. Ihminen on luotu toista ihmistä varten. Kun oikeasti näemme jonkun, silloin luovumme omasta suunnitelmastamme ja käännymme. Rakkaus kääntää pään. Tuoko rakkaudesta eläminen rauhan?