Muistojen muodostumisesta

Pitkästä aikaa kirjaan jotain myös blogiini. Jälleen puolustaudun sillä, etten suinkaan ole ollut kirjoittamatta. Olen jatkanut oman elämäni muistelua ja kirjannut mieleen nousevia asioita elämän varrelta. Olen myös innostunut kirjoittamaan nk. aamusivuja, joiden idea on Julia Cameronilta, amerikkalaiselta kirjailijalta. Olen niitä nyt kirjoitellut maaliskuusta asti. Eli idea on se, että joka ikinen aamu heti ylösnoustua kirjoitetaan kolme A4-sivua tajunnanvirtaa. Julia Cameron sanoo, että vähintään kolmen kuukauden kirjoittamisen jälkeen jotain alkaa selkiintyä omassa elämässä. No - tottahan se on, että kun sieluaan vuodattaa paperille, alkaa hahmottaa olennaista ja tärkeää elämässään. Ikäänkuin aamulla piirtäisi karttaa tulevalle päivälle ja vähitellen myös elämälle. En usko, että elämää voi hallita, mutta sen hahmottaminen ja mielessä vellovien ajatusten järjesteleminen kyllä auttavat setvimään ja kirkastamaan oman elämän asioita. Olen tosi onnellinen siitä. Voihan niitä ajatella kuin rukouksena: "Jumala, tätä kaikkea mielessäni velloo. Tällainen olen. Tätä tajunnassani virtaa. Älä hylkää."
   No, joka tapauksessa olen näistä aamusivuista onnellinen.
Luen parhaillaan Eeva Kilven Rajattomuuden aikaa. Kirja on omaelämäkerrallinen teos lapsuusajoista. Olen saanut siitä jo monta oivallusta.  Tänään luin eräästä asiasta, jota itsekin olen paljon ajatellut. Nimittäin siitä, miksi en muista äidin halanneen tai pitäneen minua hyvästä ollessani lapsi. Näin Eeva Kilpi kertoo: "Kun kaikki on kohdallaan, ei ehkä muistoja synny lainkaan. Kaikki on oikein. Kaikki on hyvin. Kaikki on niin kuin olla pitää. Mitä sellaista muistamaan...
   Tämä on erään tuntemattomaksi jääneen ihmisen eräässä keskustelutilaisuudessa esittämä osuvalta tuntuva oivallus.  Se on palannut monta kertaa mieleeni ja turvaudun siihen kiitollisena. Se selittää minulle esimerkiksi sen miksi en muista äidin hyväilleen minua lapsena koskaan. Muistan vain kuinka äiti hyväili ja suukkaili pikkusiskoani. Tietenkin hän on halannut myös minua, minä vain olen pitänyt sitä niin luonnollisena ja itsestäänselvänä asiana ettei se ole piirtynyt muistiini."
   Niin. Aloin sitten miettiä omia muistojani tarkemmin. Totta tosiaan. Muistan parhaiten vaikeita tapahtumia tai hetkiä, jolloin kaikki ei ole ollut hyvin. Päivät, jolloin kaikki soljuu onnellisesti ja esteettä eteenpäin, eivät jätä välttämättä muistiin merkkejä. Toki on onnellisia, hyviäkin muistoja, joita ajatellessa vieläkin sisimmästä nousee iso kiitollisuus. Tämänkin sain kokea. Elämä kantaa.