Katumusta

Suustani tulee ulos äkäisiä sanoja, vaikka juuri olen päättänyt muuttaa asenteitani positiivisiksi, katsoa kotonakin toista lämpimästi, ymmärtäen. Kääntymys, asioiden toisin katsominen ja näkeminen on vaikeaa. Tuttu askelkuvio; astun kaksi askelta eteenpäin ja ainakin yhden taaksepäin.Tavoite heittäytymisestä Hengen johdettavaksi pois kaikesta omavoimaisuudesta, heittäytyminen luottamuksen pyhiinvaeltajaksi on yllättävän vaikeaa.
Onkohan kenelläkään muulla  naisella samanlaista helmasyntiä kuin itselläni? Jos mies ei huomaa, mitä kaikkea olen kodin hyväksi tehnyt hänen poissaollessaan, heittäydyn kuin huomaamatta luettelemaan tekemisiäni. "Laiska töitään luettelee", sanoi äiti aikoinaan. Ja nuo luetteloinnit ärsyttävät toista, koska samalla tahtomattani syyllistän miehen. Hän kokee, ettei ole tehnyt riittäväti yhteisen kodin eteen. Tässäkin asiassa voisi vain olla rauhassa, puhumatta mitään.
Mutta siihen tahdon uskoa, että meillä jokaisella on kosketus Pyhään jokaisena arkena. Joskus sen huomaa selvemmin, joskus ei ollenkaan, mutta totta se on. Jumala rakastaa jokaista luomaansa suunnattomasti ja kaipaa meidän huomiotamme.
Lauantain retriittipäivässä valokuvasin lätäköitä, miten niistä heijastui puita, pilviä ja taivasta. Tällaisia lätäköitä me olemme, emme mitään järviä tai valtameriä, mutta silti voimme heijastaa tosillemme taivasta, olla pikkuisen edes Kristuksen tuoksuisia.