maaliskukka: Syntymäpäivänä

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Syntymäpäivänä

Kuusikymmentäviisi on mielestäni jotenkin pelottava luku. Varsinkin, kun sillä todetaan vuodet, jotka itsellä on takana. Ennemmin ei ole ollutkaan ikäkriisiä, mutta nyt, juuri tänään, se paukahti päälle. Enkö nyt sitten haluakaan vanhentua kauniisti? Haluan, mutta tuntuu, että kaikki, mitä olen, on jo tehty ja ollut. Ikäänkuin ei enää olisi tulossa työn, tarmon, luomisen ja onnistumisen päiviä?
Syntymäpäiväkriisi.
Vielä muutama tunti, sitten voin rauhoittua. Ikä tavallaan unohtuu, kun tämä "ylityspäivä" on ohi. Ehkä heräänkin uuteen aamuun pää täynnä uusia ideoita ja ajatuksia? Kuka tietää?
Joka tapauksessa olen onnellinen kaikesta siitä, mitä näillä etapeillani olen kokenut. Elämäni paikkakunnat, missä olen eri vaiheissa elänyt:
Laukaa (0-2v), Kauhajoki (2-20v), Järvenpää (20-23v), Lehtimäki (23-27v), Alavus (27-28v), Helsinki (28-30), Nairobi (31v), Kisumu (31-33v), Helsinki (33-34v), Nairobi (34-35v), Kisumu( 35-37), Kakamega (37v), Muurla(38-39), Kauhajoki (39-65v) ja pieni, mutta merkittävä pätkä; Kaarina (44-45v).

Kaksi maata, 11 paikkakuntaa. Paikannimet eivät elämästä paljoa kerro. Jokaisessa työssä ja toimessa, jokaisella paikkakunnalla on elämä sisältänyt iloa, rakkautta, ystävyyttä, mutta myös surua, pettymyksiä, menetyksiä ja vaikeuksia. Jos elämää oikein tarkasti tutkailen, tulen ainakin itse siihen tulokseen, että vaikeinta on elää itsensä kanssa sovussa. Olen itse vastuussa tunteistani. Tunnetyyppinä elän, järki tulee ensimmäisessä vaunussa veturin perässä.

Silti koko tällä elämäni matkalla olen epäuskon ja epätoivonkin hetkinä luottanut siihen, että elämäni on kokonaan Armollisen Jumalan kädessä. Jumala on se kallio, jolla elämäni juna kulkee. Pettymyksen hetkinäkin olen voinut olla varma siitä, että kallio on luja ja pettämätön.

Suurimman osan elämääni olen elänyt sinkkuna. Nyt jaan sitä miehen kanssa. Elämä on monella tavalla rikkaampaa, mutta omaa itseäni en pääse pakoon avioliitossakaan. Avioliiton ikävin puoli lieneekin siinä, että se nostattaa oman raadollisuuden niin selvästi näkyviin. Yhdessä koettu elämä on monipuolista ja antoisaa, kunhan kasvamme vierekkäin, lähellä, mutta ei liian lähellä. Ainakin meillä molemmat tarvitsevat myös oman tilan ja yksinolon.

Nyt syntymäpäivää on jäljellä enää tunti.Voin liittää tähän pari kuvaa, huokaista ja mennä nukkumaan.