jatkunut yleisillä kulkuneuvoilla. Emme lentäneet. Menimme junalla eikä sen kauemmaksi kuin Helsinkiin ja Karhulaan. Viikko junien, bussien, metrojen ja ratikoiden vilinässä ja vauhdissa oli sen verran mielenkíintoista, että itse tielläolosta muodostui melkein matkan olemus. Landelainen sai tutustua maksutapoihin erilaisissa välineissä, bussien ja ratikoiden numeroihin ja reittivalintoihin. Olihan se outoa oman auton käyttäjälle. Vain kerran meni pieleen eli maksoimme liikaa. Tarkoitus oli mennä ystävän luo Vantaalle. Ostimme metroliput ja matkasimme tyytyväisinä. No sitten onneksi tajusimme, että HKL:n lpiuilla ei matkustella Vantaalla. Mellunmäki on Hesaa, mutta kolme pysäkinväliä siirsi meidät Vantaalle, joten jouduimme ostamaan lisäksi seutuliput: Älytöntä! ( maalaisesta ).
Mutta tietenkin matka oli myös tapaamisia ystävien, omaisten ja kulttuurin kanssa. Virkistäviä kohtaamisia oli monta. Puolivuotias Elias sai meidät hyvälle tuulelle vain olemalla oma aurinkoinen itsensä. Ilman sanojakin voi kommunikoida. Eliaksen tapa kommunikoida oli mm. hekottava nauru ja suloinen hymy.
Toinenkin pieni poika jäi mieleen. Ikä lienee noin kuusi vuotta. Tapasimme hänet Suulisniemen Siwan pihassa. Sieltä jostain alikulkutieltä hän ilmestyi ja totesi silmiin tuijottaen kirkkaalla äänellä:"Tässä lähellä on suo!" Se suo oli kyllä tuolle pojalle iso asia, joka piti kertoa jollekin.
Kiitos kaikille matkalla tapaamillemme ihanille ihmisille. Ja muistakaa te, jotka käytätte lähijunia: Lippu ostetaan lipunostovaunusta. Vaunun pysähtymispaikka on merkitty kyltillä asemalla. Jos nouset johonkin muuhun vaunuun ilman lippua, sinua rangaistaan rahallisella sanktiolla!
Kyllä maalla on sentään mukavaa. Ysävyyttä saimme kokea etelässä runsain mitoin, mutta täällä on enemmän tilaa hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti