Anteeksisaamisen iloa

Anteeksisaamisessa on jotain taivaallista. Olen loukannut syvästi lähimmäistäni. Asiasta on keskusteltu ja sovittukin, mutta sitten taas rajuilma nousee ja sanan säilät lyövät yhteisen metsän puita kumoon oikein olan takaa. Myrskytuhoja korjatessa menee oma aikansa ... siinä sitä vilkuillaan, josko voisi taas päästä väleihin, on niin kurja olla vihainen ja eristyksessä. Kaipaa niin paljon stressitöntä oloa rauhassa ja sovussa. Yritän uudelleen pyytää anteeksi kaikkea, myös sitä, mitä äsken tuli sanottua. Yllätyksekseni toinen hymyilee hieman. Ryntään halaamaan häntä. Halauksen lämmössä tajuan, että olen saanut anteeksi, kaikki on taas hyvin. Elämä jatkuu. Ihan itkettää ilosta.

Olemme juuri eläneet joulun, jolloin Armo syntyi ihmiseksi, lihaksi ja luiksi tänne tavallisten ihmisten joukkoon. Siksi anteeksisaamisessa ja anteeksiantamisessa on taivaallista makua. Ainoa käsky, minkä Jeesus antoi, on rakastamisen käsky. Kaikki muut käskyt sisältyvät tähän. Arkielämässä rakastaminen on usein nöyrällä paikalla olemista. Itse olen ollut vasta muutamia vuosia naimisissa ja tänä aikana olen ihmeekseni joutunut monta kertaa pieneen kriisiin. Näen itseni toisen silmin ja huomaan ärsyttävät piirteeni selvemmin kuin aikaisemmin. Lähellä eläminen on ihanaa, mutta myös vaikeaa. Pakko siinä on opetella toisen kuulemista. Myöntää, että ihan aina en ole oikeassa, vaan kumppanini on aiheesta loukkaantunut ja pahalla mielellä.

Juuri äsken meillä kävi ystäväpariskunta, jonka kanssa paljon puhutaan näistä kommunikaatiotaidoista. Hauskaa ja vaikeaa ja kipeääkintekevää on käydä läpi tosi elämässä tapahtunutta. Yrittää uudelleen ja etsiä uutta tapaa toimia. Elämä voi muuttua paremmaksi opettelemalla vuorovaikutustaitoja, mutta anteeksiantamista ja -saamista ei voita mikään. Eläköön armo - ansaitsematon rakkaus minun osakseni.