perjantai 14. tammikuuta 2011

Arki saapui ja silakan tuoksu leviää keittiöön




Silakkapihvit uunissa

Kun ruoaksi on silakkapihvejä tietää arjen asettuneen aloilleen ja normaalin elämän palanneen taloon. Mies osti silakkakauppiaalta kilon silakoita. Kun palasin työmatkalta kotiin, tuijotti silmiini muovipussista noin 25 kuolleen kalan silmäparia. Huokaisin. Kotitaloustunnilla koulussa vuonna nolla opin kyllä miten silakka perataan, mutta sen jälkeen olen oppinut ostamaan silakat fileinä kaupan nk. lihatiskiltä. Päätin ottaa silakkaa sarvista. Vähän taisi jäädä piikkejä. Olen silti ylpeä. Minä tein sen! Perkauksen jälkeen muu olikin lasten leikkiä. Pian silakat paistuivat uunissa juustoraastetta ja sitruunapippuria pihvinmausteina. Vaan kuinkas sitten kävikään? Tuli yö ja seuraava aamu ja päivä ja ruoka-aika. Tajusin, että ihan oikeasti mies ei tykännyt silakoista ja inhosi ruotoja, joita oli harmiksi asti jäänyt paistoksiini.  Mielikseni (mukamas) pyöritteli yhtä pihviä lautasellaan ja söi sen näykkien. Minä söin mukisematta monta pihviä, vaikka ruodot ärsyttivätkin. Sitä en kyllä miehelleni näyttänyt.

Repe tykkää silakoista
No turhahan siitä oli nokkiinsa ottaa. Onhan meillä kissat, joille tarjoilen tänään iltapalaseksi muhennettua silakkaa. Ja olihan silakkakauppias tyytyväinen. Oli sanonut miehelleni: "Ettehän te missään sivussa asu, kun asutte keskellä korpea." Mukavasti sanottu. Kyllä arki on sentään kivaa. Tähti meillä kyllä vielä muistuttaa joulusta ja loistaa pimeää ikkunaa vasten. Ei millään malta pakata sitä vaatekomeroon.
Huomenna tulee rakkaita vieraita. Miehen tytär pikkuisen tyttärensä kanssa. Siksi enkelikello on myös pöydällä ja kynttilät ostettu.
Kyllähän meidänkin arkeemme kuuluu sairautta ja raihnaisuutta, mutta elämässä on muistettava yksi tärkeä ohje: "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne Jumalan tietoon." Jospa tuota apostolin ohjetta noudattaen oppisi ottamaan itsensä niin kevyesti, että oppisi lentämään! Kuin perhonen tai enkeli.

4 kommenttia:

  1. Kylläpä otsikko toi mieleeni monenlaisia muistoja! Rakkaimpaan muistooni haluaisin korvata sanan arki sanalla juhla.Mitenkä silakan tuoksu voi tuoda juhlan? - Äitini, Suomenlahden rannalla Säkkijärvellä kasvanut kalastajan veljentytär rakasti silakoita. Aina, kun äiti ja isä tulivat meillä käymään, isä meni käymään kauppatorilla ja osti silakoita, jotka äiti sitten paistoi.Äiti ei koskaan tottunut muikun makuun silloin, kun asuimme Keski-Suomessa. Hänen mielestään ne maistuivat mudalta.Kuitenkin meillä usein syötiin muikkuja savustettuna ja halstrattuna. Muistan, kun äiti halstrasi niitä saunan uunissa.
    Minun perheessäni syödään paljon kalaa, myös muikkuja ja silakoita. Meillä on periaate, että mökille ei osteta lihaa laisinkaan, vaan siellä syödään muikkuja ja muuta itse pyydettyä kalaa. Tänään mieheni on ollut kalassa kavereittensa kanssa Espoon edustalla ja me syömme taimenkeittoa illalliseksi.
    Jatka vain silakoiden perkaamista fileiksi. Harjoitus tekee mestarin! Kokemusta on!

    VastaaPoista
  2. Meillä taas syötiin tillilihaa sunnuntaisin ja mä en oo sen jälkeen halunnut tillilihaa. Äiti ei ollut ruuanlaittajatyyppiä. Mä itse tykkään kokeilla kaikenlaista. Kalajutut jäävät vain vähälle, kun Pohojanmaallav on järvet harvassa. Pienenä paapan Kolmisoppisessa käytiin joka ilta laskemassa verkot. Mä sain soutaa, kun osasin paapan mielestä niin hienosti "huovatakin". Urho-paapan muistoa lämmöllä kunnioittaen tämä täällä.

    VastaaPoista
  3. Kolmisoppiseen ei minulla liity kalastusmuistoja. Sen sijaan mulla on sellainen mielikuva, että haimme maitoa hinkillä jostakin läheisestä maalaistalosta. Sinne johti kaunis polku, joka kiemurteli järven rantaa pitkin. Urho-paappaa lämmöllä muistelen myös minä.

    VastaaPoista
  4. Kyllä muistan saman maitohakupolun. Sinne soudettiin ensin järven oikeanpuoleiseen kolkkaan ja sitten käveltiin käsi paapan kädessä sinne maitotaloon, jonka lehmien nimetkin pienenä osasin ulkoa. Musta olis toisissa olosuhteissa tullut hyvä maatalon emäntä...

    VastaaPoista