maanantai 22. elokuuta 2011

Järjestystä

Muuttopäivän sekasotku helmikuulta
Mieleni kaipaa ulkoista järjestystä. Työpäiväni aikana mies oli yhdessä tuttavan kanssa saanut aikaiseksi hyllyt molempiin pieniin ulkovarastoihin. Kurkkasin niihin ja ilo vilahti sydämeeni. En ollut tajunnutkaan, miten paljon tavaraa ja miten hyvässä järjestyksessä varastoihin mahtuu.
Vaikka muutosta tähän ihanaan kotiimme on kulunut jo muutama kuukausi, sisätiloissakin on vielä paljon järjesteltävää. Meiltä puuttuu ripustinkaappi ja kahdessa komerossa hyllyt ovat meidän tarpeitamme ajatellen epäkäytännöllisesti aseteltu. Onneksi olemme saamassa kaappiasiantuntemusta lähiaikoina ja sisällekin paremmat säilytystilat.
Ulkoinen epäjärjestys ei mielestäni ole luovuuden tai sisäisen harmonian merkki, niinkuin olen kuullut sanottavan. Vaikka ei se sitäkään merkitse, että sisäinen elämä olisi rikkinäistä ja sekavaa. Mutta väsymystä se ainakin minulle aiheuttaa. Kun ei ole oikeaa paikkaa tavaroille, joutuu koko ajan etsimään ja järjestelemään. Se kuluttaa voimia ja tekee pahantuuliseksi.
Yhä vielä myös tarve vähentää tavaramäärää on suuri ( minulla ). Vanhempien kuoleman jälkeen seurasi heidän kotinsa tyhjennys. Siitä näkövinkkelistä lienee itselleni paljon apua. Se, mitä jälkeenjäävät arvostavat ja se, mitä vielä itse tarvitaan, se säilytetään. Muu lajitellaan kirpparille tai roskiin. Mutta mihin vetää rajaa, kun kyseessä ovat kirjeet, valokuvat, kirjat, diat ja elokuvat, joita  kaikkia meidänkin huushollimme on pullollaan? Mietintämyssyä ja harkintakykyä en ainakaan voi nakata roskikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti