Pieniä asioita

Sain eilen tipan silmään. Tippa oli valkoista maalia. Maalasin terassin ylälautaa. Tapahtuman "traagisuudesta" huolimatta onnistuin pysymään emännänjatkoksella, ottamaan silmälasit päästäni ja pyyhkimään tipan pois. Olisiko luomi tehnyt tehtävänsä ja suojellut silmääni? Henkinen tasapainonikaan ei horjunut. Jatkoin maalausta niin pitkälle kuin jakkaraa siirtämättä yletyin. Pieni tapaus elämässä.

   Viime viikkoina olen ilahtuneena todennut, miten etupihamme nurmikolle ja pensaiden alle putkahtelee kymmenittäin pienenpieniä sinisiä orvokkeja. Istutin keväällä ísoja ja keltaisia. Nämä ovat edellisten asukkaiden tietämättään jättämä lahja meille. Kiitos! Pienissä orvokeissa, jotka yllättävät, on jotain koskettavaa.
   Entäs sitten siili. Eikö semmoinen neljällä jalalla kävelevä piikkikerä ole aikamoinen näky.
Useampana iltana olemme hiljaa seuranneet siilin taaperrusta. Salaatti ja uudet perunat ovat hävinneet kupposista. Eräänä iltana siili nosti varoen pienen mustan jalkansa terassin reunalle.  Se rapsahti mukavasti. Lopuksi siili oli kokonaan siinä. Pidättelimme hengitystä. Se suuntasi kuitenkin uhkaavasti kohti avointa  makuuhuoneen ovea. Johonkin on raja vedettävä. Nousin sulkemaan oven, ja siili kipitti turvaan saniaisten alle.
   Oikolukijani heräilee päivätorkuilta. Vadelmakakkuprojekti jatkunee. Siis mies on luvannut sellaisen leipoa. Ilman uunia. Pikkuleipäpohja on jähmettymässä jääkaapissa.
   Heinäkuu on blogistin kannalta huonoa aikaa. Harva surffailee netissä. Aallokko ja aurinko kutsuvat.  Mutta hyvä näin. Ihana kesä!