maanantai 28. maaliskuuta 2011

Äiti

Äidistä haluan kirjoittaa vihreällä värillä. Äiti elää, vaikka hänen maallinen "telttamajansa" onkin purettu ja hautajaiset edessäpäin. Kaunis vertaus ihmisen kehosta tuo Ison Kirjan telttamaja. Äidin teltta oli eläväinen, monilla retkillä ja monissa säissä koeteltu. Hänen elämänsä näyttää jälkeläisen näkökulmasta rikkaalta, täyteläiseltä ja lämpimältä. Hänellä oli rakastava puoliso, monta lasta, paljon ystäviä, laulua ja naurua- ja uskoa ja luottamusta Jumalan hyvyyteen.
Elämän tummat pilvet kävivät välillä kimppuun ja tuntuivat tekevän pysyvämmän majan hänen telttansa ylle 1990- luvun lopussa isän sairastuttua ja viimein lähdettyä taivaaseen lähes 60 yhteisen vuoden jälkeen.
Äiti sairastui alzheimeriin, tuohon kaikkien kammoksumaan sairauteen. Mutta lohdutukseksi ja tiedoksi kaikille; ei se nyt niin kauheaa ole. Äidin sairaus paljasti hänessä kirkkaammaksi hellän ja lämpimän puolen.  Äiti, joka ei aikaisemmin ollut halaajatyyppiä, taputteli viime vuosina hellästi poskiani, halasi tiukasti ja puhui paljon hyviä sanoja. Estojakin hävisi; esimerkiksi aina niin kunniallisesti käyttäytyvä äiti maistoi kauppareissulla pokkana viinirypäleen hedelmälaatikosta ja ilmoitti sitten vain iloisesti: "Minä varastin sen!"  Viimeisinä päivinä äiti kieltäytyi kaikesta syömisestä ja juomisesta. Viime viikkoina hän puhui paljon ja lähes jokainen lause alkoi sanoilla: "Minä menen..." Sitten seurasi erilaisia variaatioita. "Nyt minä menen Hyvinkäälle nukkumaan ja sitten mennään eteenpäin." "Minä menen pois ja sitten minua ei enää ole." Liikuttavin lienee äidin iltarukous hoitajan "Levolle lasken"-rukouksen jälkeen: "Ota Taivaan Isä minut (mainitsi koko nimensä) luoksesi, kun minä olen niin väsynyt." Rukous sai myönteisen vastauksen viime torstaina. 

4 kommenttia:

  1. Saanhan silittää nyt Sinun kättäsi, onhan niin, että kun äidin käsi ei enää tyttären käteen yllä, ovat lähimmät ja ovat ystävät. Viime syksyltä, kun elin itse noita tuntoja, muistan lohduttavia kosketuksia. Suruakin on niin monenlaista. Väsyneen äidin suo mielellään pääsevän lepoon, joskushan se kuitenkin tapahtuu, miksi ei nyt. Niin paljon vapaammin voi häntä kaivata, kun tietää, tuntee, että hänellä on nyt hyvin. Kiitetään äidistä. Enkeleitä saattomatkallesi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Ellinoora. Juuri noin tunnen. Saat silittää!

    VastaaPoista
  3. Osanottoni ja perheeni osanotto Tertun poismenon johdosta. Onhan hän ollut osa elämääni Jussin ja Taruliisan kautta neljä vuosikymmentä.

    Yksi elämänvaihe päättyy ja uusi alkaa, kun molemmat vanhemmat ovat poistuneet keskuudestamme.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Taije! Uusi on edessä, vanhaa katselemme vain muistojen silmin...

    VastaaPoista