Elämän sankareita

Me ollaan maaliskukkia kaikki, kun syntymäaikaa katsotaan, me ollaan sankareita elämän, jokainen meistä  kolmesta. Syntymäpäivämme sopivat 11 päivän haarukkaan, syntymävuodet 1924- 2011 välille. Nuorimmaisella maaliskukalla on kuulemma tumma tukka, äidilläni hiukset ovat vitivalkoiset ja minulla tekotummat. Äitiä kuskataan hoitokodin ja terveyskeskuksen välillä, minä olen muuttanut kyliltä vanhenemaan tänne keskustaan ja nuorimmainen elää elämänsä ensi päiviä synnytysosaston perhehuoneessa Nuorimmainen on kummityttöni lapsi, tuore tapaus. Hän saaosakseen syliä ja ihastusta ja paljon hellyyttä.Vanhin, äiti, on kipujen nainen ja pitkällisen sairauden tuttava, jota kukaan ei enää halua ilolla katsella. Hän on rakas, mutta jo elämästä kyllänsä saanut.  On vaikea katsella elämä liekin hiipumista. Itse tässä välimaastossa iloitsen ja suren. Kaksi muuta eivät osaa liikkua omin jaloin, ilmaista ajatuksiaan sanoin, huolehtia itsestään. Minä tunnen vanhimpaa maaliskukkaa kohtaan suurta hellyyttä, kiintymystä ja  kiitollisuutta. Hän minutkin synnytti. Tästä vastasyntyneestä tunnen puhdasta iloa. Kaikki on hänen kohdallaan vielä edessäpäin. Ihmisen elinkaari kulkee kohdusta hautaan. Jo edesmennyt teologi, Paavo Rissanen, sanoi retriitinohjajakurssilla mieliinpainuvasti Jeesuksesta: "Hän syntyi  ihmisen kohdusta ja hänen viimeinen leposijansa maan päällä oli ihmisen hauta." Hän kulki ihmisen tien ja on avannut meille väylän, joka ei sittenkään pääty hautaan.