maanantai 28. helmikuuta 2011

Melkein muutettu

Muutossa voimat punnitaan, kaikenlaiset. Tätä on nyt jatkunut yli kolme viikkoa. Olen kuitenkin työkuntoinen ( oli tänään ensimmäinen työpäivä ensimmäisen osa-aikaeläkejakson jälkeen ), avioliitto on voimissaan ja lihaskuntokin on parantunut. Siinä hyvät uutiset. Huonoja ovatkin sitten erilaiset laidasta laidasta vellovat ikävät  tuntemukset: kiukku, itkuväsy, selkäkivut, voimattomuus loputtomalta tuntuvan tavarapaljouden keskellä ja huumorintajun paikoittainen kaikkoontuminen. Siis noin joitakin luetellakseni. Hetkittäin kalvaa huoli myös tulevaisuudesta. Onkohan tämä nyt varmasti koti, jossa voimme asua niin kauan kunnes joku kärrää meidät sellaiseen kotiin, jossa ollaan, kun ei enää muualla tulla toimeen?
Näin palaa turha tavara...
Voi miten hyvää tekevät puolen tunnin tirsat! Joka väliin niitä on nukuttu. Ja miten mukavaa, että molemmat kissaystävämme saivat kunnon kodin. Ovat jo soitelleet ja lähetelleet tekstiviestejä. Surkealta tuntui jätää ne uusiin, outoihin oloihin, Molemmilla oli edessään tutustuminen Koiriin! Pienempi kissoistamme yritti tunkeutua väkisin liian matalan sohvan alle ja päätyi lopulta sohvan ja seinän väliseen kapeaan solaan. Suurempi sai kodin eläinystävien talosta, jossa oli neljä koiraa. Soitteli, että kaikki muu jo menettelee, mutta koirien hajuihin pitää totutella yöllä, kun kaikki nukkuvat.
Istun kirjoittamassa tätä pikkuisessa sopessa yläkerran huoneessa kahden kirjahyllyn välissä. Mukava omakolo. Mies järjestelee tavaroitaan tällä hetkellä saunassa, kun oma "toimisto" on niin pieni, että esityö ja hävittämisen kauheus tarvitsee saunan rauhan.
Tänään palautuvat edellisen asunnon avaimet vuokratalon isännälle. Jotenkin on helpottunut olo. Siis jotenkin.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoista tämä elämä,aika ei pysähdy,se vaan menee menojaan ja me seuraamme sitä niillä voimilla mitä kullakin hetkellä on käytössä.Vaikka me pysähdymme,niin aika ei,eikä se välitä yhtään siitä miltä meistä kulloinkin tuntuu!
    Paljon iloa ja ihania asioita uuteen kotiin ja uuteen elämänvaiheeseen,jossa paljon elementtejä entisestä,mut myös jotain uutta !

    VastaaPoista