Niin. Mielenkiintoista. Parin päivän alakulon jälkeen ajattelin; ehkä elämä jatkuu sittenkin? On uuden oppimisen aika. Ihan oppimisesta käy sekin, että opettelen vanhenemaan kauniisti, En katkeroidu jos tunnen syrjäytyväni elämän valtavirrasta. Isäni serkku alkoi eläkkeelle päästyään opiskella kahta vierasta kieltä yliopistossa. Toinen teki tutkimusta, kirjoitti kirjan ja kolmas innostui tutkimaan sukua yhä syvemmin. Minäpä taidan kirjoittaa romaanin - tai ainakin lisää runoja. Novellitkin kiinnostavat. Teen kaikkea mukavaa. Otin esiin villalankaa ja aloin neuloa sukkaa. Sen jälkeen kudoin lapaset, sitten taas uudet lapaset. Siirryin keinutuolista sohvalle kutimieni kanssa. Keinutuolissa tunsin olevani liian stereotyyppinen kutimeensa syventynyt mummeli. Jokin tässä sitten kuitenkin taitaa hiertää?
No, ensimmäinen eläkekin tuli. Tai paremminkin apuraha. Verokarhu oli nitistänyt viisikymmentä prosenttia. Nyt pitäisi sitten verottajalle ilmoitella kaikenlaista, että saa veroprosentin muuttumaan. Tutkin nettiä ja tottahan se oli; lähin verotoimisto on Seinäjoella. Olisi niin kotoista, kun se vielä sijaitsisi täällä kotikaupungissa. Voisi käydä juttelemassa tutun ihmisen kanssa kunnolla siitä, mitä kaikkea nyt tulee oikeasti tehdä. Sujuuhan kaikki puhelimitse virka-aikana verotoimistoon, pankkiin, sivutoimen työnantajalle jne. Mutta ikävältä se nyt vain tuntuu. Nämäkin tuskat tietysti häviävät, kun ensimmäinen "kunnon" eläke pätkähtää tilille. Totesimme kyllä mieheni kanssa, että olemme paljon alle keskitason ansioissa, ei nyt niin kovin kaukana suomalaisesta köyhyysrajasta.
Aika aikaa kutakin. Hyvin me toimeen tulemme. Pieni on kaunista. On luopumisen aika. Tavaraa olen yrittänyt uuden vuoden lupaukseni mukaan vähentää joka päivä. Vieläkin siihen on varaa. Eläkejuhlissa sain kolmet uudet villasukat (tai siis neljät, kun mieskin sai yhdet), joten kolmet vanhat voi rauhassa luovuttaa pois. Tasapaino säilyy, mutta tavara ei vähene.
Villasukka kuluu, kukkanen lakastuu - ja ihminen vanhenee, lakastuu ja kerran kuolee pois. Näin on hyvä. Täysin purjein kyllä seilailen elämän vesillä niin kauan kuin minusta on purjeitten reivaajaksi. Purjehduskaverini kanssa autamme toisiamme silloin, kun toinen ei jaksa elämän aallokossa.
Olen ottanut allaolevat kuvat nyt viikko ihanan eläkejuhlan jälkeen. Osa kukista kukoistaa, toisista näkyy jo, että ne eivät ole enää parhaimmillaan. Så är livet :) Kiitos kaikille ilon tuottajille juhlan, kukkien tai muun muistamisen johdosta. Elämäni ihanimpia päiviä oli se! Vanhetaan yhdessä niin kauniisti kuin mahdollista.
Enpä lisää tähän sitä Raamatun kohtaa, joka väistämättä itselleni tulee mieleen kukkien lakastumisesta. Jokainen tietää sen kyllä. Iloitkaamme siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti