Henkarin jälki!

Voi miten monta mukavaa tilaisuutta olen osittain pilannut miettimällä toisarvoisia asioita. Yksi esimerkki viime viikolta. Olimme Radion Sinfoniaorkesterin konsertissa Musiikkitalolla. Ystävämme Laura Hynninen soitti solistina Alberto Ginasteran harppukonsertossa. Harpun ja orkesterin yhteistyö oli niin lumoavaa, että kuunnellessani sitä unohdin itseni. Kyyneleet pyrkivät silmiin ja liikutus valtasi mielen.
Mutta - vähällä oli, ettei konserttitalon ihmisvilinässä kävellessämme iltaani pilannut henkarin jälki juhlamekossa. Mekko oli ollut huolettomasti henkarissa ja ohueen villakankaaseen oli noussut kohouma olkapäälle. En onnistunut vapautumaan kohoumastressistä, vaan se vaivasi siellä tuntemattomien ihmisten joukossa. Hohhoijaa! Oikein naurattaa nyt.

Olisi paljon kevyempi olo, kun emme ottaisi itseämme niin kovin vakavasti. En tiedä, koskevatko tällaiset ulkomuotoon tai vaatetukseen liittyvät asiat vain naisia? Milloin hiukset jakautuvat väärin ja jokin itsepintainen hiusjoukkio pyrkii väkisin pystyyn, milloin taas sukkahousuun syntyy reikä ja silmukkapako alkaa nousta näkyviin kengän piilosta.
Hienokin hetki saattaa lässähtää, kun keskittyy omaan itseensä toisten ihmisten tai muun tilaisuuteen kuuluvan sijasta. Voihan keskittymisen pilata jokin todellinenkin huoli, mutta se on sitten jo eri asia.

Otammeko muutenkin omat töppäilymme ja mokamme liian raskaasti? Mietitkö sinäkin joskus yön hiljaisina hetkinä mokaa, joka sinulle päivällä tapahtui? Onko aina oltava niin täydellinen? Jos tilanteelle ei voi mitään, lienee parasta olla iloisesti oma itsensä, vaikka sitten jokin ulkoinen asia olisikin vialla. Olen kuullut sanonnan, joka meni jotenkin näin. " Perhoset osaavat lentää, koska ne eivät ota itseään liian vakavasti,"  Ajattele! Miten ihana olisi pudottaa pois turhat estot, itsensä tarkkailut, mokaamisen pelot ja vain olla ja vaikka lentää. Työtä tehdessäkin voisi keskittyä vain juuri siihen, mitä tekee, eikä ajatella, mitä mieltä muut ovat ja huomaako kukaan, että teen tämän näin hyvin.

Eilen illalla matkalta kotiuduttuamme huomasin puserossani suklaakuorrutusta. Se muistutti jätskinautinnosta. Onneksi huomasin sen vasta kotona. Se ei pilannut itse hetkeä pimeän ja sateisen kotimatkan lepotauolla.
                                                                  *

Onpa vaikea valita kuvia tähän! On ollut syyslomaviikon aikana ihania tapaamisia suvun lapsiperheiden kanssa. Kiitos kaikille teille, joiden luona vietimme unohtumattomia hetkiä. Periaatteesta en lisää (herkullisia)  kuvia tänne julkiseen netitykseen, joten luonnon ihmeellisyys riittäköön jälleen :)