Helleheinäkuu

Siis nythän on niin, että viimeisen työpäivän jälkeen on ollut niin paljon tapahtumia, että ihollakin on ainakin kolmen maan rusketusraidat päällekkäin. Harmikseni en myöskään päässyt kuukauteen selaimellani enää Bloggeriin kirjoittamaan blogia, piti vaihtaa asiantuntijan avustuksella toiseen selaimeen. Nyt olen siis hiukan kokeneempi, vähän viisaampi ja hivenen vanhempi ja kiukkuisempi kuin viimeksi kirjoitellessani. Ja varoituksen sana: Tästä blogista tulee sellainen "ensin sitä ja sitten tätä" -tarina.

Kiitän kuitenkin aluksi kaikkia viimeistä työpäivääni muistaneita. Päivä oli 27.6., jolloin juuri sopivasti Suomi siirtyi kesäoksalle kukkumaan. Pääsin livahtamaan lomalle ihanan tiimini yllätyspäivän pyörteissä. Avoautossa oli helppo hymyillä! Jo aikaisin aamulla oli salaperäinen iso kukkapuketti ilmestynyt ulko-ovellemme ja paketista kuoriutui ihana, tuoksuva, iso ruukkuruusu! Nyt se availee jo uusia nuppuja kuin muistutuksena elämän jatkumisesta uutena, mutta kauniina ja erilaisena. Illan vesihieronnan jälkeen viimeinen "työpäivä" oli pulkassa ja saatoin uupuneen onnellisena köllähtää omaan sänkyyn takaraivossa tieto: "Ei koskaan enää töihin!"

Sitten toteutui seuraava unelma. Saimme päiväksi luoksemme kaikki elossaolevat veljeni ja myös lankoni. Oli riemukas, muistojen kyllästämä päivä sekin. Kolusimme lapsuuden leikkimailla ja jaoimme muutenkin muistojamme iltaan asti herkutellen ja nautiskellen.

Martti, Jouni, Tuuli, Pertti ja Ilkka

Enkä ehtinyt kuin pari päivää vanheta, niin toteutui jälleen yksi unelma: kirkkokuoron kanssa suuntasimme kohti Tallinnan laulujuhlia. Ne järjestetään viiden vuoden välein ja juuri tähän saumaan sattui tuokin ihmeellinen, ikimuistoinen matka. En voi kuin ihailla veljeskansamme taitoa siirtää laulun ja tanssin myötä terve kansallinen omanarvontunto seuraaville sukupolville. Upeaa!
Ensimmäisen todellisen rusketuksen sain siellä tanssijuhlan katsomossa. Siitä se sitten syveni, kun laivallakin istuimme pienellä porukalla ulkokannella merituulesta nautiskellen,

Tanssijuhlaa Kalevi-stadionilla

Ukki ja ukin ensimmäinen lastenlapsi Englannissa

Sitten tuleekin matka Kotkaan miehen äitiä hoivailemaan. Kuumaa oli ilmastoimattomassa autossa. Huoli jäi mukaan, kun sieltä kotiuduimme. Miten vanha, lähes sokea, melko huonokuuloinen, heiveröinen astmaa sairastava vanhus selviää kaikesta? Kotihoito käy kerran illassa antamassa lääkkeen. Kaksi lasta asuu toisellapuolen maata. ja molemmilla on omat sairautensa. Tilanne kuitenkin päivitetty taas. Pian mennään uudestaan!

Aivan oma lukunsa onkin sitten matka Englantiin miehen esikoisen perheeseen. Tähän vain yksi kuva muistuttamaan tärkeästä perheestä merten takana.

Kotiuduimme toissailtana. Seuraavana päivänä iski järkytys. Tuttu ihminen on Afganistanissa julmasti tapettu kesken päivän toimien. Voinko sanoa enää mitään muuta kuin ihmetellä elämisen kulkua ja ihmismielen pimeyttä?
 "Valo loistaa pimeydessä,  pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." (Joh.1:5)  Kristuksella on viimeinen sana sanottavanaan. Tähän luotan. Ei se ole talibaaneilla eikä suomalaisilla. Mies sytytti juuri nyt kehyksiin panemansa Seijan kuvan viereen palamaan pienen tuikun.