Höpinää

Helteellä harmaat aivosolut muuttuvat pehmoiseksi tahmaksi. Jos aikoo tehdä jotakin järkevää, oikea ajoitus sijoittunee aamuun. Todistin tämän tänään, kun aamu meni kahvitellessa ja lehtiä selaillessa ja lähdin järjenvastaisesti keskipäivän helteessä metsään mustikoita poimimaan. Etsinkin niitä sitten puolitoista tuntia kumppareissa ja mustissa verkkareissa. Löysin ainakin kolme -  desiä. Hyvä minä! Tai siis tyhmän uhkarohkea minä. Viilentävä suihku ja ruuan jälkeiset päikkärit auttoivat vähän, mutta olen edelleen ihan kuin lötsäkkä riepu, jotain jossain ja sinne päin.

Saapa nähdä onko ilta viisaampi. Ainakaan kirjoittaminen ei ole olemista, vaan jonkin uuden luomista, sana sanalta, lause lauseelta. Juuri nyt on alkanut ulkona puhallella vilvoittava tuuli, puiden lehtien liikkuvat varjot täplittävät keinutuolien kuvioita. Ilta on jo tullut. Päivä kului nopeasti. Valmistaudumme lenkille. Tuntuu, että aivosolut eivät toimi. En keksi mitään kirjoitettavaa. Siksi panenkin tänne nyt kuvia viime päiviltä. Takana on enemmän kuin 30 hellepäivää, joten suonette anteeksi. Itseäni ihan ahdistaa.

Toivon, että Ruotsin suurpalo saataisiin sammumaan. Toivon, että Lähi-Itään syntyisi pysyvä rauha. Toivon, että huomenna koulunsa aloittavat lapset säästyisivät onnettomuuksilta ja voisivat iloita elämästään. Toivon, että läheisteni elämä olisi hyvää ja tasapainoista. Toivon, että Rakkaus voittaisi vihan ja Valo pimeyden.
Toivon, että elämässä olisi aina toivoa.

Kiitän. Kaikesta. Hyvää yötä, Jeesus myötä.

kesävarpaat

ohrapelto

poutapilvi lakeudella

auringonlaskua tänään iltalenkillä