torstai 5. heinäkuuta 2012

Leppäkerttu ja Higgsin hiukkanen

Ihmettelin aamulla punaista läiskää orvokinlehdellä. Kumarruin alas ja katsoin. Leppäkerttu! Mikä iloinen yllätys. En muista, milloin viimeksi olemme tavanneet. Eikös noita ilokuoriaisia riittänyt lapsuudessa ihan joka päivälle? Vai onko minusta kenties tullut niin aikuinen, etten enää viitsi taipua alas katselemaan ihmeellistä maailmaa alemmalla tasolla?

Ylöspäin olen katsellutkin ihan kiitettävästi. Olemme miehen kanssa ihailleet ihmeellisiä kiehkurapilviä ajellessamme pikkuisia matkoja. On mielenkiintoista seurata, millaisia kuvia pilvet piirtävät eteemme. Ihmettelemme niitä. Ihme-ttelemme. Lapsena elämässä oli niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa ja opeteltavaa. Ihmeen ääreltä löysi itsensä uudestaan ja uudestaan.
En haluaisi kadottaa tuota lapsen ominaisuutta milloinkaan. Jokainen hetki elämässä on lahja ja ihme. Äsken kuorin herneitä kulhoon. Mikä ihmeellinen järjestys onkaan herneenpalon sisällä. Herneet nojautuvat toisiinsa kauniisti ja tiukkaan. Niiden vihreä väri on vielä uutta, juuri syntynyttä ja luotua.
Samanlaisia aarteita ovat mansikat. Mansikan aromi on vähän aikaa ihme joka kesä. Kunnes alat tottua siihen. Koko luomakunta (luotu kunta?) hihkuu ihmeitä juuri nyt.

Uutisissa kerrottiin eilen Higgsin hiukkasesta. Hiukkasen meni hiukkanen yli hilseen, mutta Jumalan luomistöistä kertova ihme sekin varmaan on. Wikipedia valottaa löytöä näin: "Higgsin bosonin toivotaan antavan vastauksen kysymykseen, mikä aiheuttaa massan joillekin hiukkasille kuten elektroneille, mutta ei toisille kuten fotoneille."
Omaa massaa tässä täytyy nyt lähteä pienentämään lenkkipolulle. Siellä sitä joka kertaa on jotakin ihmeteltävää. Jos malttaa välillä pysähtyä, katsella, haistella ja kuunnella. Eilen tuulenvire toi mukanaan ihanan, vienon kukantuoksun. Ruusulta se vaikutti, mutta se oli varmasti väärä tuoksutulkinta havumetsässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti