maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kesän varjot

Hannun taulu Petrukselle
Kaikki rakastavat aurinkoa. Kaunis, kirkas aamuaurinko ja kasteínen ruohikko suorastaan pakottavat paljain varpain puutarhaan haistelemaan uutta päivää ja tarkistamaan puutarhaan puhjenneet uudet kukat. Jokainen terälehtensä auki räväyttänyt kukkanen on iloinen ihme, lahja.

Eilinen oli läheisen pienen Petruksen kastepäivä. Pääsimme "vanhoilla" päivillämme kummeiksi. Kastehetkessä sain lukea palasen tuttua psalmitekstiä: "Sinä punoit minut kokoon äitini kohdussa. Pieninkään luuni ei ollut sinulta salassa... Minä olen ihme, suuri ihme. Kiitän sinua siitä. Ennenkuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." Katselin Petrusta ja mieleni täytti suuri ilo ja liikutus. Elämän lahja, pieni ihmistaimi, Jumalan silmäterä, siinä haukotteli ja tuhisi nuoremman kumminsa sylissä Pyhän koskettamana.

Niin. Ja sitten elämä jatkuu. Kehto keinuu vain silmänräpäyksen. Pian seisot omilla jaloillasi. Elämän kevät kääntyy jossain vaiheessa, kuin varkain, kesään. Kerran kesä vaihtuu syksyyn. Petruksen kohdalla syksystä on aivan päätöntä puhuakaan, mutta omassa elämässäni tunnen jo syksyn merkit.

Ja vaikka vuodenkierrossa kesä on nyt heleimmillään, piirtävät puut ja pensaat maahan varjoja. Pilvi peittää auringon ja yhtäkkiä on kylmä. Samalla hetkellä, kun silmät vielä ovat sokaistuneet auringosta, joudun pukemaan ylleni neuletakin. Palelee.
Mieleni kulkee vuoristorataa. Olen syvästi iloinen ja kiitollinen elämästä ja läheisistä ihmisistä. Juuri tuo kiintymys nostaa silmiin kyyneleet. Niistä, joita rakastaa, on niin vaikea luopua. Jokainen meistä lähtee täältä vuorollaan. Rakas sisko sairastaa. Jokainen päivä hänen elämästään on kirjoitettu Isän kirjaan. Elämä on myös sairauksia. Ne ovat portteja, jotka johtavat uudenlaisiin maisemiin, varjon puolelle, pois tämän elämän kiireisestä helteestä. Lopullinen portti on täynnä valoa, jonka kirkkaus ei ole lähtöisin Linnunradan auringoista. Jumalan kasvot säteilevät.




4 kommenttia:

  1. Samoissa mietteissä, eri syistä. Elämä on sarja vaiheita, prosesseja. On opittava irtoamaan parhaista voimistaan, rakkaista asioista, läheisistä ihmisistä.. Niin paljon on elämä antanut ja antaa vieläkin; jos nyt luopumisen surua, myös uuden kasvun iloa; jos nyt voimien rajallisuuteen heräämisen, myös uutta voimaa, elpymistä, uudenlaista iloa..
    Hyvää kesää sinulle ja puolisolle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Ellinoora! Hellstenköhän se sanoi, että luopuminen ja luominen ovat samaa alkuperää olevia sanoja... Jumala luo aina jotai´n uutta. Kukaan ei voi kuitenkaan korvata ketään.

    VastaaPoista
  3. Onnea Tuuli&Hannu kummiuden johdosta,sekä voimia arkeen,ihmeellistä on ihmiselämä iloineen ja suruineen !
    Kiitos taasen elämänmakuisesta blogistasi <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos onnitteluista! Petrus Paavo Oskari on suloinen olento :)
    Tulin just Oulusta. Sielläkin elämä jatkuu...

    VastaaPoista