maanantai 13. joulukuuta 2010

Lucian päivänä

Valon kantajaksiko minusta? Kultaloimi elämäni kankaassa? Ja sitten arkinen kudelanka, joka risteilee palttinana lomittain kultaisen loimilangan kanssa? Sellaiseen tekstiilitaitajaan tarvitaan Jumala, niin että voin uskoa siihen, että elämäni on todella kudottu lujasti kiinni iankaikkisiin kangaspuihin, josta valmis kangas joskus irrotetaan.
Joka tapauksessa elämä on arkea, kohtaamisia, arkista puurtamista kotona ja työpaikalla. Välillä se on armottoman pimeää, vain askel kerrallaan kulkemista. Mutta niinkuin Martti Lindqvist sanoo, valoa on pimeässäkin. Että pimeässä siihen vähitellen silmä tottuu ja alkaa nähdä askeleen verran. Valo on olemassa, pimeys ei sitä voita.
Arki on lähtöjä ja tulemisia, kohtaamisia ja puurtamista välillä mieli maassa, välillä taivaassa. Joskus se on turhaa riitaa, omaa oikeassolemisen halua, välillä lämmintä yhdssäoloa. Joskus se  on niin arkista ja puuduttavaa, että on todella vaikea uskoa valoon, siis iankakkiseen valoon ja rakkauteen. Silti sitä haluaa uskoa, kaivata pimeässäkin, ikävöidä jotain korkeampaa, ylevämpää. Ja hetkittäin saakin nähdä korkeammalta, kokea armon väläyksiä, itkeä ilosta.
Kankaan rakentaja on aina kuulolla, sekin vaan tuppaa niin usein unohtumaan.

3 kommenttia:

  1. Tervetuloa blogistien joukkoon 'puhuri'.
    "...sitä haluaa uskoa, kaivata pimeässäkin, ikävöidä jotain korkeampaa..."
    Samaa halua, kaipausta koemme, valon tietä haluamme kulkea, vaikka pimeässä.
    Hyvää Joulua Sinulle ja rakkaillesi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Ellinoora! Mikä olikaan blogisi osoite?Tuuli

    VastaaPoista
  3. Edelleen: www.kolmashuone.fi

    VastaaPoista