keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kesän pientä-suurta elämää

Ruusussa on kaksi nuppua. Lehdissä on monta reikää. Nuppuja oli kolme, mutta yksi on hävinnyt.
Se on ensimmäinen ruusuni, jonka olen omaan puutarhaan syksyllä istuttanut. Havujen peittämänä se talvehti hienosti - minun Lilyni. Nyt olin onnesta kippurassa, kun huomasin lehtivarsien latvaan ilmestyneet nuput. Joku ehkä tykkää niiden mausta. Ei taida auttaa kyltti: "Tämä ruusu ei ole ruokaa!", sillä se Joku ei taida osata lukea.

Ystävällinen Seppo teki minulle kehikon laudoista. Kehikon sisään ostin viisi säkillistä multaa ja kuusi litraa Kekkilän kanankakkaa. Nyt on multaan istutettu basilika, persilja, villirucola ja tammenlehväsalaatti. Vielä paljon salaatteja ja yrttejä mahtuu laatikkoon. Ensimmäistä kertaa tällaisen väsäsin. Idean sain kesävierailulla, jossa hyvin hoidetussa ystävien puutarhassa oli komea kehikkoyrttimaa täynnä salaatteja ja yrttejä. Saa nähdä, mitä tapahtuu? Onnistuuko kokeiluni?

Mansikoita tilasin tänään 10 kiloa. Kaupan rasiamansikoista olemme jo päässeet mansikan makuun. Edellämainittujen ystävien luona söimme myös ihanaa mansikkakerroskakkua! Ja mustikoiden kypsymistä odotellessa elää jo pelkästä ajatuksesta päästä metsään.

Järvivesissä uiminen on rajoittunut toistaiseksi yhteen ainokaiseen kertaan. Peurajärvi sijaitsee Karijoella. Kävin uimassa kolmantena tämän kesän hellepäivänä. Se oli ihanaa. Uin pitkään ja hartaasti. Vesi oli jotenkin pehmoista ja lämmintä viileydessään. Hellepäiviä ei ole sen koommin näkynyt. Onneksi sain nauttia viikosta Italian helteessä kesäkuun alussa. Mutta Suomen kesä on silti se oikea Kesä, vaikka vähän viileänäkin.

Mies osti minulle lahjaksi iki-ihanan uutuuskirjan Mari Mörön "Kukkasuutarin sielu". En oikeasti ole taitava puutarhassa, mutta haluan opetella lisää ja tuosta kirjasta voin nauttia kyllä ihan ilman paineita oman puutarhan suhteen,

Toinen kulttuurielämys oli eilinen "Hyvä Trion" konsertti Hämes-Havusessa. Vautsi mitä naisenergiaa, rentoa ja vapaata musisointia omalla äänellä, naurulla ja itkulla, keholla, jouhikolla, kanteleella, kontrabassolla, munharppenilla ja harmoonilla. Tuli sellainen suihkussa käyneen olo, Mieli puhdistui, ilo tarttui! Lisää tätäkin ehkä joskus.

Kiitos Luojalle kesän suloajasta.



Levyn kansi



Hyvä Trio


Kallisarvoiset ruusunnuput 


Joku on käynyt ruusuaterialla

Puiutarha-aurinko


Oliks tää petunia?


Ruukussa kasvamisen iloa

Yrtti- ja salaattitarhan avajaiset :)

2 kommenttia:

  1. Mullakin kehikoissa kasvaa hernettä, salaattia, sipulia... Loistava idea.
    Ja kyllä Hyvä Trio oli Loistava. Naisenergiaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Jaana ja mä! Aina kannattaa kokeilla jotakin uutta. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Loistavat naiset. Täytyy hommata Loistava-levy sitten kun se julkaistaan :)

    VastaaPoista