lauantai 27. joulukuuta 2014

Erilainen joulu

Hassua. Silitin joululiinan pöydälle tapaninpäivänä. Myös jouluasetelman rakensin olkkarin ja keittiön väliselle tasolle vasta silloin. Tonttumuori- ja vaarikin istahtivat vasta tapanina lipaston päälle. Enkelikello on vieläkin kokoamatta, koska kynttilät ovat Hukka- nimisessä paikassa tallella.

Sen sijaan jouluverhot ripustin ikkunoihin jo muutama päivä ennen aattoa, ja siivous ja jouluruuatkin olivat valmiit jo hyvissä ajoin, Joulusaunassakin kävin jo aatonaaton aattona. Eli joulu oli levällään ja hajallaan pitkin poikin sekä ajassa että paikassa.

Aatonaattona matkasimme lähes pysähtymättä yli 400 kilometriä anoppilaan, että ehtisimme apteekkiin ennen seitsemää hakemaan kolmen kuukauden lääkkeet. Uupuneina, mutta ajoissa pääsimme perille. Vastassa oli anoppi, joka heti esitti jyrkän kiellon. Aattona ei mennä munaamaan häntä apteekkiin kolmen kuukauden lääkeasioilla. Monen minuutin välillä epätoivoisenkin taivuttelun jälkeen anoppi uskoi, että asiat voidaan hoitaa (ja täytyykin), ja uskoi senkin, että nythän oli vasta aatonaatto.

Niin kului joulu hiipuvaa ja kuihtuvaa vanhusta katsellessa, toimitellen ruokaa pöytään ja tiskejä kaappeihin. Jälleen kerran tajusin, miten katoavaa ja haurasta on ihmisen elämä, Kyyneleet nousivat silmiini lupaa kysymättä katsellessani kappelin ikkunasta omaistensa haudoille kynttilöitä sytyttäviä ihmisiä. Istuin hautausmaan aattohartaudessa korvissani miehen helisevä kannel; "Jouluyö, juhlayö..." Oli vielä ilta, mutta illan vaihtuessa yöksi lähdin yksin ulos, annoin tihentyvän lumisateen kastella kasvoni ja puhdistaa mieleni masentuneista aatoksista. Olihan sentään niin paljon, mistä kiittää.

Loppujen lopuksi, kotimatkalla joulupäivänä, ymmärsin, että joulu ei läheskään aina ole tunnelmointia, vaan raakaa ja todellista ihmiselämää. Läheisen ihmisen sairauksien kyllästämässä kodissa oli jotain ensimmäisen joulun tallin hämärästä, köyhyydestä ja turvattomuudesta. Liikuttavaa oli, kun joulupäivän aamuna anoppi pyysi  minua etsimään kamarin lipastosta uuden kynttilän (ainoan) ja sytyttämään sen pöydälle radion aamukirkon ajaksi. 

                                                                      *

Aivan ihanaa oli tapanin aamuna herätä omassa sängyssä, valmistella kodin joulu "valmiiksi", olla rauhassa, ulkoilla, nukkua pitkät päikkärit. Amaryllis avasi kolmannen kukkansa. Maassa oli rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tämä joulu oli ehdottomasti tärkeä meille kaikille.
Ehkäpä ne enkelikellon kynttilätkin löytyvät ennen loppiaista.
Ohikiitävää maisemaa

Kodin jouluseimi

Aina ei ole helppo löytää oikeaa tietä...



Parempi sytyttää pienikin liekki, kuin kirota pimeyttä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti