Runon ja suven päivänä

Naamakirjassa parikin ystävääni on linkittänyt tänään Eino Leinon Nocturnon sivulleen. " Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu. Kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu..."
Aivan nappi runo tämän Eino Leinon syntymäpäivän aamurunoksi, etenkin jos sen vielä laulaa Vesa-Matti Loiri. (Miten se Loiri osaakin niin tulkita, joulunakin menee ihan kylmät väreet selkäpiissä, kun Loiri laulaa:"...On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa, kun itse yhtä puhdas olla voisin...")
Runo. Koska kirjoitan niitä itse, mietin kovasti, millainen runo on hyvä runo. Mielestäni siinä pitää olla itse eletyn makua, arkista, herkkää, katkeraakin, kunhan sen aitous löytää kosketuspinnan lukijan kokemusmaailmassa. En itse pidä runoista, joiden sanoma on piilotettu niin monimutkaisiin abstraktioihin, että lukeminen on kuin 1000- palaisen palapelin kokoamista. Hyvä runo tulee suoraan kohti, itkettää tai naurattaa, ärsyttää tai ilahduttaa. Riimejä saa olla, mutta ei niin, että runon ajatus ontuu, kun tekijän ainoa pointti on ollut löytää täsmäävä loppusointu edellisen rivin viimeisen sanan kanssa. ( Oi, miten ihana maa, kohta kahviherkkuja saa :)

Suvi. Se on juuri tätä: aurinkoa, kypsyviä marjoja, lämpimiä uimavesiä, hyttysiä, mattopyykkiä, tienvarsien kukkaloistoa ja puuutarhanhoitoa (tai hoitamattomuutta). Kesä on lyhyt ja sitä ei koskaan ehdi hyödyntää täydellisesti. Jotain jää seuraavaan suveen. Ulkona oleminen ja eläminen olisi tärkeää, tärkeintä. Silti niin usein istumme sisätiloissa ja huomaamme yllättäen, että nyt se sitten meni. Syksyn viimat puhaltavat. Lehdet putoavat puista. Puutarhakalusteet ja melkein käyttämätön grilli kannetaan varastoon. Suvi tuli, suvi meni. Ihana suvi!

Tämän kesän parhaita kokemuksia oli juhannus, jonka saimme viettää yhdessä koko miehen puoleisen perheen, lasten ja lastenlasten kanssa ystäväpariskunnan vanhalla maatilalla. Pitkä pöytä oli katettu ulos. Sen äärellä ja muutenkin ulkona vietimme rauhallisen, leppoisan, paineista vapaan päivän. Kaikenikäiset sulassa sovussa yhdessä. Ja kun mies vielä sai soittaa vanhassa tuvassa kannelta ja jälkikasvu lojui lattialla patjoilla hiirenhiljaa (!) kuunnellen, silloin taivas jo melkein kosketti maata.