Haavoittuvainen

Lähipiiriin syntyi eilen vauva. Uutinen tytön syntymästä hurahti ilona sydämeen. Voin kuvitella vanhempien iloa, kun he nuuhkivat vauvan tuosua, koskettelevat hellästi pieniä käsiä ja jalkoja ja painavat rakkaan nyytin lujasti rintaansa vasten.
Sosiaalisen median kautta tieto tulokkaasta leviää sekunneissa sadoille ihmisille. Onnitteluja sataa. Kaikki iloitsevat.

Tapasin viime viikolla keski-ikäisen henkilön, jonka elämä on solmussa.  Hänkin on joskus ollut pieni vauva. Riippuvuus pään sekoittavista aineista on nyt suuri ja hätä niiden saatavuudesta samankokoinen. Uhkaava käytös ja kiukku ovat epätoivoisia tapoja saada apua. 

Viikon mittaan yritin opetella ajattelemaan tuota ihmistä jalokivenä, rakastamisen arvoisena, ainutlaatuisena- Yritin voittaa pelon, jonka uhkaava käytös minussa synnytti. Sanoin hänelle puhelimessa niin lempeästi kuin vain osasin, ettemme kukaan halua hänelle mitään pahaa, päinvastoin. Sanoin, että en osaa sitä hyvää, mitä hänelle toivon, kuvata muulla sanalla kuin siunaus. Syntyi lyhyt hiljaisuus, sitten rauhallista puhetta arkiasioista. Onneksi tällä ihmisellä on vierellään ammattilainen, joka selvittelee solmuista elämää yhdessä hänen kanssaan.
Ihminen on haavoittuvainen. Vanhempien rakkaus (jos sitä on), kantaa elämän ensi vuodet. Vähitellen lapsen elämänpiiri laajenee.  Onko häntä kannustettu ja rohkaistu niin paljon, että hän selviää silloin, kun pahantahtoisuus, vallankäyttö, välinpitämättömyys, kiusaaminen ja pilkkaaminen astuvat kuvaan? Entä jos vanhemmatkaan eivät jaksa välittää nyrpeästä, isoksi kasvaneesta murkustaan? Pystyykö hän kasvamaan aikuiseksi niin, etteivät katkeruus ja kostonhalu vahingoita elämää?

Omat haavani repeytyvät helposti, vaikka niiden päälle ehtiikin välillä kasvaa kuori. Kipujeni  kanssa elän, niinkuin jokainen elää. Oman yksinäisyytensä ja omat kipunsa on vain tunnistettava ja hyväksyttävä. Se on ainakin itselleni ilmeisesti koko elämän kestävä tehtävä. Suruja eri asioista on kertynyt niin paljon. Osa elämän rikkaudesta löytyy siitä, kun tämän myöntää ja oppii elämään kipujensa kanssa. Näin löydän mahdollisesti myös ymmärtämystä kanssakulkijan kipuihin, hänen haavoittuvaisuuteensa.