keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Punainen

Joulu. Joulu tulee jostain syystä nyt ensimmäiseksi mieleen. Joulu on punainen. Ihmiset pukeutuvat  punaisiin vaatteisiin. Monet kodit, myös meidän kotimme, on puettu punaisiin. Punaiset verhot, punainen liina, punaiset kynttilät, ihana joulun tunnelma. Amaryllis aukaisee hitaasti kauniit punaiset kukkansa.

Tuleeko punaisesta mieleen muuta? Tulee. Tulee mieleen sydämet, joita nuorena piirreltiin koulukirjojen mariginaaleihin. Sydämet, lävistetyt nuolella, sydänten sisällä kahdet nimikirjaimet, kohtalokkaasti ja tosissaan. Punainen - rakkauden väri. Niin paljon olimme silloin kokevinamme, vaikka rakkaus usein olikin kaukaa katsomista, aavistusta, tietoisuutta uudesta tunteesta, kaipausta johonkin, jonka tiesi kuuluvan aikuisten maailmaan oleellisena osana. Ihastumiset olivat harjoittelua ja leikkiä, vaikkakin välillä totisinta totta.

Miksi rakkautta kuvataan sydämellä? Miksi rakkauden väri on punainen?  Miksi myös viha on usein punaista, suorastaan palavan punaista? Ovatko voimakkaimmat tunteet punaisia? Miksi joulun väri on monen mielestä punainen?

Haluaisin uskoa, että joulu on punainen siksi, että "On ruusu Iisain kannon, nyt kukkaan puhjennut..."
Haluaisin uskoa, että ihminen ilmaisee joulun syvän punaisella värillä iloaan hetkestä, jolloin taivas kosketti maata. Pieneen talliin Juudean Beetlehemissä syntyi vauva, joka sai nimekseen Jeesus. Nimeä myöten kaikki tapahtui niinkuin Jumala tahtoi. Isä lähetti armahtavan Rakkauden elämään keskellemme. Lain täyttäjäksi syntyi Armo. Jouluna alkoi aikakausi, jolloin Armo käy oikeuden edellä, minunkin elämässäni. Totuus ihmisestä paljastuu. Olen heikko ja tarvitsevainen. En pysty elämään oikein ja toimimaan oikeudenmukaisesti toisia kohtaan. Tarvitsen totuuden itsestäni ja - armon. Niillä eväillä mennään.

Tämän rakkauden me ristiinnaulitsimme ja teemme niin yhä uudestaan. Hylkäämällä itsemme tai toisen ihmisen jotain kuolee.  Mutta vaikka Vapahtajan veri valuikin maahan, Hänet herätettiin eloon. Rakkaus ei koskaan kuole. Se vaatii saada elää. Se etsii uusia väyliä. Se ei ole hempeilyä vaan totisinta totta. Verenpunaisena, lämpimänä hehkuu elämän ydin - Rakkaus.
Tuliko tästä joulusaarna? "Voi ei!", sanoisi Wilson Kirwa, jota olimme kuuntelemassa kirjastossa. No, jotain muuta väriä sitten seuraavaksi. Huomenna alkaa joulun jälkeinen elämä.
    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti