Moni ihminen elää elämänsä viimeistä päivää, monet taas syntyvät juuri nyt. Heidän elämäntaipaleensa alkaa. Moni on iloinnut, moni surrut, moni sairastunut, moni toipunut sairaudestaan. Moni on rukoillut. Moni matkustaa, moni elää lauantaita. Suomalaiset saunovat, juhlivat, tappelevat, ovat humalassa. riitelevät tai rakastelevat. Lapset leikkivät, kinastelevat, viettävät synttäreitä, tekevät koulutehtäviä... jne. jne. Loputtomasti.
Surullisinta on se, että samaan aikaan kun me täällä läntisellä ja pohjoisella pallonpuoliskolla elämme ulkoisesti hyvää elämää, suurin osa maailman ihmisistä taistelee jokapäiväisestä leivästään ja kärsii sairauksista, jotka voitaisiin estää. Monet äidit ja isät katselevat pakolaisleireillä nälkiintyneitä lapsiaan. Monia kuolee mielettömissä sodissa ja miljardit ihmiset etsvät toivon ja ilon ituja elämäänsä. Ihminen voi osaksi valita, millainen hänen "tänään" on. Mutta on myös asioita, joita ei voi valita. Valinnan tekevät johtajat, ne joilla on valtaa. Karmaisevan totta on klisheemäiseksi muuttunut lause, se että eniten maapallollamme katastrofaalisissa oloissa kärsivät lapset ja naiset.
Tiedostaminen ja sen perusteella omien valintojen tekeminen on tärkeää. Voin aloittaa läheltä. Kuka tarvitsee minua tänään? Onko minun pakko heittää roskat luontoon? Voisinko kenties noukkia roskan? Voisinko kiinnostua saippuaoopperoiden sijasta television dokumenteista, jotka valottavat luonnonsuojelun tilaa tai jonkin kärsivän kansan elämää? Voisinko selvittää, miten voisin olla mukana helpottamassa edes yhden kärsivän ihmisen elämää? Voisinko ottaa kummilapsen Etiopiasta tai jostain muusta maasta ja auttaa siten yhtä lasta paremman elämän alkuun? Usko, toivo ja rakkaus ovat sanahelinää, jollei sydämessäni tapahdu muutosta.
Itse olin tänään saajan osassa. Ystävän runsaasta puutarhasta riitti herukoita, omenoita, salaattia ja kukkasia rivitalon asukkaalle. Mitähän minä voisin jakaa omastani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti