keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Voittaahan valo?
















Tämän sysipimeän marraskuun jälkeen ripaus lunta, ripaus aurinkoa ja jonkin verran hyvää mieltä antanee toivoa siitä, että valo vielä voittaa pimeyden.
Kiusallinen polvikipu on estänyt lenkkeilyn. Hivenen taivallusta tutuilla teillä on sentään antanut pikkuisen toivon kipinän. Ehkä vielä jonain päivänä teen pitkänkin lenkin.
Miehen sairauksien sivusta seuraaminenkin kerää joitakin pilviä taivaalle. Hyvinä päivinä ilo kuitenkin ilmoittelee olemassaolostaan. Kateellisena katselen naamakirjasta, miten moni lentää etelän lämpöön. " Mukaansa ei mua ottaneet he maihin kaukaisiin. Saa siivettömät tyytyä maan kylmän kahleisiin," Kun ei voi niin ei voi.

Mutta sitten taas ilo liikahtaa. Ystävällinen ja palvelualtis Sami "Veikon Koneessa " pääsee tietokoneellaan ottamaan yhteyden palvelujeni tarjoajaan (ja näkee myös koneellaan puhelinlaskuni) ja lupaa hoitaa kuntoon pitkään roikkuneen virheen laskussani. Ei minun tarvitse itse enää kolmatta kertaa chattailla firman edustajien kanssa. Kollegalle  ei tehdä ohareita sähköpostissa, toivon. Helpotus ja ilo!

 Eräänä aamuna irrotan itseni "kannettavastani", teen päivän pituisen nettilakon ja neulon keittiön tuolien istuintyynyihin vihreästä nallelangasta kiinnitysnauhat. Kolmesta tyynystä on tarraviritys irronnut. Mikä hyvänolon tunne: tyynyt pysyvät paikoillaan ja tekoseni näyttävät kauniilta. Myös adventtikynttelikkö ikkunalla ja ensimmäisenä adventtina vaihdettu jouluverho virkistävät. (Joskin kaapin kätköistä on myös kaivettu esiin kirkasvalolamppu, jota pimeinä aamuina tuijotan melkein silmäni sokeiksi).

Uutisten katsominen on tuskaa. Puuttumatta yhtään mihinkään totean vain, miten vaikeaa on olla hyvän puolella. Mustavalkoinen maailma marraskuisessa pimeydessä näyttää enemmän mustalta kuin valkoiselta. Shakkilaudallakin ruutuja on yhtä monta, mutta nyt ratsastavat mustat hevoset ja kaatavat vaaleat valon ja toivon lähetit liian helposti.
Hypistelymuhvi vanhukselle ja hygieniapaketti tuntemattomalle turvapaikanhakijanaiselle helpottaa vähän. Roikun Valon viitan reunassa ja huudan Jumalaa auttamaan. Sinä pimeyden voittaja, älä anna mieleni masentua. Hoosianna!



3 kommenttia:

  1. Maailmalla eikä meillä mikään ole uutisten mukaan hyvin. Vaan emmehän elä uutisista, vaan jokaisesta sanasta, jonka taivaalliselta saamme, eikö niin.
    Puhuri-kulta, älä kuule tuijota kirkasvalolamppua, se todella tuhoaa silmäsi, riittää kun olet sen loisteessa määräajat pimeinä päivinä. Valo vaikuttaa luomien läpikin.
    Pääsin minäkin kipeine nivelineni pienelle lenkille tänään. Se on parasta kaamoshoitoa ikinä.

    VastaaPoista
  2. No Ellinoora-kultainen, enhän mä ihan tuijota kuin ajoittain, mutta siinä lähellä oleilen. On vaan liikaa kaikkea. Pimeydestä en ole tykännyt ikinä. Olen myös niitä, joiden miletä ihmisten tylyys ja viha riipivät. Pienin rakkauden askelin eteenpäin. Iloa
    Maailman Valolta!

    VastaaPoista