Ylläri

Kävin viime viikolla jokavuotisella hammaslääkäritsekkauksella, semmoisella, johon lääkäri säännöllisesti minut kutsuu. Vanhan, kirjoittamattoman lain mukaisesti löytyi jälleen yksi reikä, tosin ihan pieni, söpö ja nopea paikata.
Se tunne, kun suussa on vekottimia, eikä pysty sanomaan mitään, muuta kuin avuttomana nyökkäilemään tai pudistelemaan päätään. Tiedäthän? Juuri silloin tämä luottolääkärini sanoi rauhallisella äänellä poran tärinän keskeltä: "Kun sinä olet tuollainen taiteellinen sielu, niin voisinko lausua tässä sulle runon?" Minä ääntelin älyttömästi ja nyökyttelin päätäni. Runon! Vau!
"Se syntyi metsässä." Sitten hän aloitti rauhallisesti pitkän runon. Se kertoi miehestä, metsästä, kirveestä, kaatuvasta (joulu)kuusesta, rauhasta pitkän kiireisen ajan jälkeen ja kiitolllisuudesta kaikesta siitä, mitä hänellä oli.

Mikä ylläri! Kivuttuani tuolista lattialle ja saatuani jälleen puhekykyni takaisin, kiittelin vuolaasti. Kerroin, että kerään taskuuni hyvien hetkien herneitä illalla tarkasteltavaksi ja muisteltavaksi. Tämä oli nyt sellainen. Hymy seurasi sisälläni koko päivän. Ja se runo oli koskettava. Aistin talvisen metsän, puun kahahduksen, kun kirves oli iskenyt ja vihreä puu hitaasti irtosi juuriltaan. Näin miehen istuvan hiljaisuutta kuunnellen ja sitten tarttuvan kuuseen ja kulkevan verkalleen kohti autoa, kotia ja rakkaita ihmisiä. 
   Se runo oli siis hänen kirjoittamansa. Ehdotin runokirjaa, mutta hän vain naureskeli ja varasi mulle aikaa hammaskiven poistoa varten. Seuraava potilas odotteli jo oven takana.

Niin. Olen ollut hammaslääkärikammoinen. Nyt tuli niin hyvä mieli, että voi syntyä pienen pieni murtuma pelon kiveen. Sitä ei tarvitse paikata. - Ilahtuminen ja syvä rauha, voiko niitä kokea hammaslääkärin tuolissa?