sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Silmälasit ja sämpylät

Iloitsen kahdesta uudesta asiasta elämässäni. Molemmat alkavat samalla kirjaimella, mutta ovat toisistaan yhtä kaukana kuin lumipallo on kuusipuusta. Muutama päivä sitten sain (lue: ostin) uudet silmälasit ihan oikean näön(kin) vuoksi. Ne ovat pelottavan erilaiset kuin edelliset. Ensiesiintyminen kodin ulkopuolella on tänään tehty. Ainakin minut vielä tunnistettiin. Mies sanoi, että olen pikkuisen Golda Meirin näköinen. Ilmeisesti olen siis löytänyt lisää vaikuttavuutta.  Toivon, että nämä lasit säilyvät ehjinä pitkään!

Vieläkin pienemmästä asiasta voi olla iloinen. Leivoin yhteisvastuukierroksen jälkeen kaksi pellillistä sämpylöitä. Tuli hyvä mieli. Ne, toisin kuin silmälasit, eivät säily pitkään, onneksi. Pallosämpyläni ovat niin herkullisia, että niiden vetovoimaa on vaikea vastustaa. Varmuuden vuoksi säilöin muutamia pakasteeseen turvaan kahdelta herkkusuulta.

Molempia näitä tarvitsen. Omatekoinen herkkusämpylä on hetken ravintoa. Ilman ravintoa ihminen ei selviä. Silmälasit taas tarkentavat näkökykyäni niin, että voin lukea ja kirjoittaa. Miten ihanaa on nyt, kun erotan selvästi näppäimistöltä pilkun ja pisteen. Kirjaakin lukiessa voin pitää molemmat silmät auki.

Aurinko on näyttäytynyt parina päivänä. Ihanaa. Tänään on Valon päivä, kynttilänpäivä, vanhan  Simeonin juhlapäivä. Hänen silmänsä saivat nähdä Valon, joka on koittanut maailman kaikille ihmisille. Hän otti syliinsä pienen Jeesus-vauvan, jonka Maria ja Joosef juutalaisen perinteen mukaan toivat temppeliin. Tuon valon näkemistä Simeon oli odottanut jo pitkään.

Tänään alkoi yhteisvastuukeräys, myös siksi, että olisimme pieniä toivon liekkejä ympäristössämme. Yhteisvastuun työtä tehdään yksinäisten vanhusten hyväksi Suomessa ja Kambodshassa.  Valoisaa kevättä jokaiselle Maaliskukan lukijalle!


2 kommenttia:

  1. Onnea uusille silmalaseille,kevat aurinkokin nakyy niilla kirkkaammin :)lampimin ajatuksin p&t

    VastaaPoista
  2. Kiitosta vaan sinne Phon Penhiin... meniköhän tuo nyt yhtään sinne päin.Se vaan on jännää, ettei juuri kukaan huomaa, että oon vaihtanut lasit. Eräs muodista ymmärtävä kollegani kyllä :)

    VastaaPoista