lauantai 14. huhtikuuta 2012

Positiivisuus?

Muistan lapsena lukeneeni kirjan Polyannasta. Polyanna oli tyttö, joka oli vaikeasti vammautunut. Mieleeni on jäänyt parhaiten Polyannan elämänasenne. Elämäntilanteet vaihtelivat, mutta Polyanna selvisi vaikeuksissakin eteenpäin itse kehittelemällään menetelmällä; hän etsi joka tilanteesta seitsemän hyvää puolta. Siten vaikeudet menettivät voimaansa ja ilo sai myös sijansa.

    Istun tässä kirjoittelemassa. Ulkona sataa vettä. Niska on kipeä ja olkavartta kolottaa. Kiinnostaako? No ei. Vaivat ovat vaivoja, mutta niihin keskittymällä saan nopeasti ryppyjä kasvoihin ja ärtyneen sydämen. Seitsemän hyvää asiaa? 1. On vapaa lauantai. 2. Eilinen "parien kokoontumisajot"- ilta tuttujuttuineen oli niin ratkiriemukas, että vieläkin naurattaa. 3. Kun sataa, lumi sulaa. 4. Kotona on suhteellisen siistiä.5. Herneet ovat alkaneet itää ikkunalaudalla. 6. Saan kai aikaan blogin. 7. Saan olla tänään yksin kotona. Kun mies kumminkin kotiutuu illalla, tuntuu yksinolo vaihteeksi ihan hyvälätä.

En ole kuitenkaan koko sydämestäni positiivari. Minussa asuu surua, joka ei vähene positiivisella ajattelulla. Mutta on ainakin kolme asiaa, joista halun pysyä erossa. Nämä kolme elämän typistäjää ja ankeuttajaa ovat murehtiminen, vertailu ja katkeroituminen.

Murehtiminen on jopa kielletty asia. Kieltäjänä toimii Jeesus opettaessaan: "Äläkää mistään murehtiko, vaan saattakaa kaikki rukouksessa Jumalan tietoon." Vaikeaa, mutta kannattaa opetella uudelleen ja uudelleen.

Oman itsensä vertailusta toisiin, on joku viisas sanonut: "Vertailu on lyhin tie helvettiin." On opittava rakastamaan ja kunnioittamaan itseään niin paljon, että oppii antamaan arvon sekä toiselle, että itselleen.  Vaikeaa, mutta kannattanee opetella parempaa itsetuntoa.

Katkeroituminen vie loputkin tuhkat pesästä. Jos hetken onkin hauska rypeä itsesäälin lätäkössä, sieltä kannattaa nousta ylös. Ehkä eräänä päivänä huomaat, että taakkasi on keventynyt. Enkeli on käynyt vieraissa ja lähimmäinen vieressäsi havahtuu ojentamaan auttavaa kättä. Ehkä voit itsekin tehdä jonkun iloiseksi. (Tiedän, että joillakin on elämässä tosi vaikeita asioita. Tällainen kirjoitelu voi ärsyttää. Anteeksi, jos kohdallasi on näin).
  Olisiko yksi tämän päivän seitsemästä hyvästä asiasta se, että voisin miettiä, miten teen jonkun iloiseksi?  Siitä saan itsellekin hyvän mielen.
 

3 kommenttia:

  1. Kiitos!
    Olen itsekseni pohtinut Jeesuksen opetuksia .Muistiinpanoissani on kohta joka nousi mieleen kirjoitustasi lukiessa.Jeesus ei tahdo sanoa:"murehtikaa,älkää saattako mitään minun Isäni tietoon".
    Ystävä sinulle tahdon sanoa: "minun mielestäni sinä olet rehellisen ihana"
    Annuska.

    VastaaPoista
  2. Parkinsontaudista.
    Michael J. G. Rational, integrative management of Parkinson's Disease requires: (1) dietary revision, especially to lower calories; (2) rebalancing of essential fatty acid intake away from pro-inflammatory (Omega-6) and toward anti-inflammatory prostaglandins (Omega-3); (3) aggressive repletion of glutathione and other nutrient antioxidants and cofactors; (4) energy nutrients acetyl L-carnitine, coenzyme Q10, NADH, and the membrane phospholipid phosphatidylserine (PS), (5) chelation for heavy metals; and (6) liver P450 detoxification support.

    Yoga ja Tai Chi (Pilates)rek.

    VastaaPoista