perjantai 17. helmikuuta 2012

Hymyilyttäviä muistoja

Joskus pilvisenä päivänä voi muistella mukavia sattumuksia menneestä.

Kaupan kassalla pikkuinen tummasilmä katseli, kun mies ja minä pakkasimme ostoksiamme. Hän katsoi molempia tarkkaavaisesti ja kysyi sitten mieheltä minua osoittaen: "Onks toi sun mumma"?
                                     *
Työkaverini pikkupoika oli huokaissut eräänä aamuna: "Oli niin hyviä aamiaismuroja, että melkein tulee onnenkyyneleitä silmistä"!
                                                                                           *
Parin vuoden kuluttua paikkakunnan diakoniatyö täyttää sata vuotta. Vuosi sattuu olemaan sama, jolloin minä täysin palvelleena saan jäädä eläkkeelle. Kannattaa siis katsella takapeiliin ja muistella. Tänään palauttelen mieleen  jotain huvittavaa. Olin eräässä talossa syntymäpäiväkäynnillä. Tupa oli täynnä väkeä ja alkoi olla jo melko hikinen olo. Olin puheeni pitänyt ja tein lähtöä. Kättelin isäntäväen. Toivottelin muillekin siunausta ja hyvää jatkoa. Avasin oven eteiseen, mutta mitä kummaa, edessäni olikin - siivouskaappi! Vieressä oli kaipaamani ovi eteiseen. Eipä siinä osannut muuta kuin nauraa muiden mukana ja punastella - vasta autossa mieleen tuli monta hyvää sutkautusta, vaikkapa: "Jotkut tulevat ulos kaapista, minä menen sisään". Heh heh.
                                                                                           *
Erään kerran olimme kylän diakoniaillassa pikkuisella kesämökillä. Istuimme pirtinpöydän ympärillä penkeillä, joihin mahtui kolme istujaa per penkki. Piirin puheenjohtaja istui ikkunan vieressä, minä keskellä ja illan emäntä reunimmaisena. Kesken alkuvirren "Jo joutui armas aika..." emäntä nousi penkiltä kahvinkeittimen kimppuun sillä seurauksella, että penkki kallistui, puheenjohtaja kierähti lattialle ja minä suurinpiirtein hänen päälleen. Selvitimme itsemme naurusta kippurassa takaisin istumaan. Vastapäätä olevat jatkoivat veisuutaan totisina, varsinkin eräs. Kun virsi oli lopussa, hän sanoi painokkaasti: "Ei virren aikana sovi nauraa". Siihen puheenjohtaja: "Älä nyt viitsi, Maija! Nauroit sinä itsekin kerran -  ja vielä kirkossa! Etkö muista? Kun alkuvirttä veisattiin, tönäisit minua kylkeen. Käännyin katsomaan. Sinulla oli käsissäsi maatalouskalenteri ja sekin väärinpäin. Silloin sinä kyllä nauroit". Maija myönteli ja hymy alkoi väkisin nousta hänenkin kasvoilleen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti